oli haaveiden kaiku kiertynyt lenkille

Nyt seuraa taas angstista tekstiä. Kuvia ei ole muuta kuin ne jotka nappasin äkkiä netistä kun en muutakaan keksinyt enkä halunnut laittaa kuvatonta postausta. Anteeksi ja hei hei jos ei nappaa.



Musta on ihan hirveän ikävää junnata samassa valituksen, vitutuksen ja vihan aiheessa, mutta siinä ei junnaaminen on enemmän kuin vaikeaa. Tunnen sen verran ihmisiä eri paikoista ja törmään ennestään melko vieraisiin ihmisiin jotka ovat kohtalostani kuulleet että päädyn selittämään sitä samaa katkeraa valitusvirttä moneen kertaan. Ja kun on muotoillut ja puhunut sen monta kertaa, se ja siihen liittyvät tunteet sen kuin vahvistuvat. Tämän seurauksena päädyn puhumaan siitä myös uudestaan samoille ihmisille, jotka luovat minuun ystävällisiä, pahoittelevia mutta myös 'tämä on jo kuultu'-ajatuksiin viittaavia katseita. Pitäisi kai siirtyä eteenpäin ja keskittyä kaikkeen hyvään jota kuitenkin elämässäni varmaan aika reilustikin on, mutta kun kaikki ihan huutamalla muistuttaa siitä, kuinka merkittävästi vaihtovuosi ja nyt myöhemmin puolittainen peruuntuminen on asioita mutkistanut, sotkenut ja vaikeuttanut, ei oikein tunnu siltä.




Vien hyvin harvat asiat loppuun asti ja joitain jätän jopa aloittamatta, ja nämä kaduttavat jälkeenpäin. Se paljon puhuttu vaihtovuosi on ollut merkittävä vaikuttaja noiden kahden asian tekemisessä (tai siis tekemättä jättämisessä). Kun alkaa huomaamaan, millaista olisi kaikki olla, jos en olisi ollut alunperinkään menossa tai tietänyt lähdön tapahtuvan syksyllä, turhautumisen määrä on aika hiton valtava. Esimerkkeinä tästä ovat monet pinnallisiksi, hyvänpäivätuttu-tasoisiksi jääneet/jäävät ihmissuhteet, koulun teatteriprojekti ja kesällä tapahtuvat Prometheus-leirit, joita en pääse vetämään. Ensiksi mainituissa kyllä vaikuttaa myös huono itsetunto joka saa pidättäytymään hetkeen ja uusien ihmisten seuraan heittäytymisestä ja suun avaamisesta aina välillä. Seuraavissa olisi ollut mahdollisuuksia jos olisin hoitanut asian heti peruuntumistiedon saatuani tai jopa aikaisemmin katastrofi-uutisia seuratessa, mutta kun ei niin ei. Turhautuminen myös kasvaa ja vaihtuu osittain katkeruuteen, kun hyvä kaveri lähtee huomenna paljon pidemmäksi aikaa huomattavasti lyhyemmän aikaa kestäneen haaveilun ja suunnittelun seurauksena Japaniin paikkaan, jonkalaiseen minäkin salaa haaveilin pääseväni nyt mahdollisen entisen määränpääni sijaan. Anteeksipyyntöni hänelle, ei minun pitäisi vähääkään pilata toisen onnea omalla katkeruudellani ja kirjoittaa asiasta ja henkilöstä näin värittynyttä tekstiä.



Ei mulla oikeasti koko ajan ankeaa ole. Sää on loistava, pääsiäisenä oli hurjan hauskaa ja mukavaa, koulussa ja sen ulkopuolellakin näkee montaa kivaa ihmistä. Kyllä minua tänäänkin moneen otteeseen hymyilytti ja nauratti, mutta tämä kyllä pyörii jatkuvasti siellä taustalla varjostamassa ajatuksia ja elämää, niin tyhmän kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Lopuksi vielä biisi josta vedin otsikon, tämmöinen:



Tuommoinen hieno erobiisi oikeastaan, ei sinänsä siis onnistu liittymään täysin minuun tai mihinkään kokemuksiini, mutta parissa kohtaa Putron loistavat sanoitukset vaan osuu kuin nappi silmään tämänhetkisten juttujen kanssa. Ja tunnelmaltaan se tekee sen myös. Plus tätä on kiva soittaa ja laulaa, ei ihan hirveän turhan vaikea.

hello sunshine, it's good to see you

Vaikka edellisissäkin merkinnöissä on tullut selväksi se, että olen lähdössä Japaniin vasta elokuussa ja silloinkin luultavasti vain viideksi kuukaudeksi, haluan pitää tätä blogia silti nyt keväällä ja kesälläkin. Nimikin säilyy luultavasti samana, koska olen laiska ja tykkään tästä ulkoasusta. Mutta kuten voitte ehkä arvata, ihan hirveästi eivät merkinnät tule liittymään Japaniin vähään aikaan, hope you don't mind.


Lintugraffitilla ratsastava peukaloinen kouluni lähellä olevalla seinällä.

Pahin pettymys vaihtoon lähdön reilusta lykkäämisestä ja vaihtoVUODEN peruuntumisesta on jo sentään ohi. Aina tilaisuuden tullen kyllä jaksan marista huonosta tuuristani ja turhautumisestani, mm. sen takia että YFU:n kautta menevä kaveri on edelleen lähdössä tämän kuun lopussa ja aika monta juttua jäi ja jää tekemättä koska olin tehnyt maaliskuussa tapahtuvan lähdön mukaan. Mutta koska olen ahdistumisen ja harmittelun lisäksi todella hyvä asioiden unohtamisessa ja uusista ja tutuistakin jutuista innostumisessa, ei elämä täällä Suomessa tunnu yhtään hassummalta. Etenkin kun on KEVÄT. Kevät on ehkä lempivuodenaikani. Ne fiilikset, kun aurinko vihdoin ja viimein paistaa, maa on ainakin osittain niin sula ja kuiva että voi käyttää tennareita ja taivaalle katsellessaan voi nähdä joutsenia tai kurkia, ovat vaan niin loistavia että jaksan hymyillä vaikka kuinka.


Nojailen kissaan.

Koeviikko loppui tänään, eli olen nyt tehnyt kaikkien niiden neljän, jakson keskellä aloittamani kurssin kokeet. Olosuhteisiin nähden menivät ihan hyvin. Saa nähdä millaisia numeroita sitten tulee, juuri nyt en halua murehtia mistään. Edes siitä, miten kamala vaalitulos oli. Huomenna alkaa kuudes eli kouluvuoden viimeinen jakso, sitten onkin jo kesäloma. Aluksi kesä Suomessakin vain ärsytti, nyt minulla on kesäsuunnitelmia parin viikon kesätyön, yhden anime- ja mangatapahtuman (jossa olen muuten taidekujalla ja hyvällä tuurilla mukana AMV-kisassa) ja sitä edeltävän hypetysviikon ja mahdollisen Suomenympärysmatkan verran ja kesä tuntuu astetta kivemmalta asialta.


Vesivärit. Aika kivat sellaiset.


Ajattelin ruveta linkittämään tähän blogiin senhetkisiä lempibiisejäni, nyt kun vaihtari-sisältö jää vähälle (hyvä tekosyy tehdä jotain mitä olen aina halunnut). Suunnilleen samaan aikaan kun Japanissa tapahtui se paljonpuhuttu, tuhoisa katastrofi, tuli brittibändi Elbow:lta uusi levy. Joka on ihan hiton loistava. Elbow:ta olen kuunnellut kahden levyn verran ja tämä kolmas kuuntelemani ei jätä yhtään enemmän kylmäksi. Omaperäistä vaihtoehtorockia parhaimmillaan. Tämä biisi on pitkä eikä ainakaan minulle uponnut aivan ensimmäisellä kerralla vaan vaatii pari kuuntelua, mutta suosittelen silti ah, niin kovasti.

and a pocketful of secrets

Otsikko Phantogramin biisistä Mouthful of Diamonds, kuunnelkaa toki.

Asia on tullut jo edellisen merkinnän kommenteissa ja mm. naamakirjassa esille, mutta kerron nyt täälläkin: lähden Japaniin elokuussa. Eli hyväksyin AFS:n lyhytohjelman ja olen näillä näkymin Japanissa 5 kuukautta, vuoden 2012 helmikuun alkuun asti. (pieni mahdollisuus ohjelman pidentämisestä on, mutta suoraan sanottuna se on melkeinpä olematon) Tämä merkintä on tuon kertomista varten, mutta seuraavana on myös syyt ja niiden joukossa käännän veistä haavassa -kuvia asioista jotka ovat nyt turhia.



Edellisessä merkinnässä olin vielä kallistumassa koko homman peruuttamiseen, ja tietysti moni tässäkin ratkaisussa ottaa edelleen päähän, mutta lähtöä puoltaa kyllä monta seikkaa. Ensimmäinen on se, että lukiovaihto Japanissa on ollut suunnitelmissa jo todella, todella pitkään ja minut on hyväksytty AFS:n vaihtariksi (alle 10 per vuosi) - nyt kun tilaisuus on saatu niin on se hyvä käyttää. Tietysti lukukausivaihto on aivan eri asia kuin se, mihin vielä pari viikkoa sitten luulin lähteväni, mutta kuitenkin niin paljon parempi kuin ei mitään. Ja vaikka puolen vuoden ohjelman hinta-määräsuhde on aivan naurettava, on raha jo järjestöllä ja sen meneminen on ollut jo kauan sitten tehty ja hyväksytty asia. Ja jos olisin peruuttanut ja ottanut rahat takaisin (saanut itselleni siis sen osuuden minkä olin siihen säästänyt), olisi se kulunut nopeasti johonkin muuhun. En ihan heti keksi selvästi parempaa käyttötarkoitusta sille kuin vajaa puoli vuotta maassa, jonka kieleen ja kulttuuriin olen perehtynyt viimeiset kuusi vuotta.



Ja jos ollaan aivan rehellisiä, Japaniin lähtemisen lykkääminen johonkin hamaan tulevaisuuteen (korkeakouluvaihtoon) siirtäminen olisi luultavasti johtanut siihen, että en olisi jaksanut sittenkään opiskella japanin kieltä kunnolla ja parhaimmillaan käynyt siellä vain lomamatkalla. Semester-vaihto ei myöskään sulje mitään tulevia vaihtoja pois, ja koska yleensä korkeakouluvaihdoissa keskitytään kuitenkin opiskelemaan alaa jota Suomessa opiskelee, voi vielä lukiovaihdossa keskittyä pelkästään kielen oppimiseen. Ja kaiken kuulemani perusteella 5 kk riittää siihen.

Siinä ne tärkeimmät syyt päätökseen. Nyt kerron vähän kuulumisia muuten.

Kouluun palaaminen on ollut aika raskasta ja turhauttavaa. En kiellä, etteikö kavereiden näkeminen olisi ollut mukavaakin, mutta jotenkin kaikille tilanteen kertominen sai vai sen tuntumaan yhä ikävämmältä. Etenkin kun rupesi huomaamaan, kuinka itsekästä on ajatella minään suurena juttuna ja puhua siitä koko ajan. Onneksi suurin osa tutuista kuitenkin ymmärsi miten iso kolaus tämä kaikki minulle on, ei valittanut puheistani ollenkaan ja antoivat sympatiansakin. Kouluasioiden järjestely tuntui ihan hirveältä. Olin vasta saanut tietää lähdön peruuntumisesta ja sitten pitikin jo olla reippaasti hoitamassa itselle kursseja ja keskittymässä opiskeluun, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli mennä johonkin pimeään koloon itkemään. Koulu on aika levällään, ja on todella raivostuttavaa käydä pitkän matkan päässä koulussa vain yhdellä tunnilla. Suurin osa paljosta vapaa-ajastani on silloin kuin muilla ei ole, joten välillä on myös aika yksinäistä. Päätös mennä kouluun saman tien oli kuitenkin loppujen lopuksi hyvä, koska kotiin itsesäälissä kieriminen olisi pahentanut asiaa ja rankasti. Nyt on jo paljon parempi olo ja olen lopulta hyväksynyt koko jutun. Opiskelukaan ei tunnu enää niin mahdottomalta kuin aluksi.


Tällä hetkellä menee hyvin, ja päivittäinen elämä kuluu hyvin ilman suurempia ahdistuksen tai masennuksien hetkiä. Olen innostunut suunnittelemaan kevättä ja kesää, ja niiden viettäminen Suomessa ei tunnu kovinkaan ikävältä. I know some super-awesome people, that's why. ♥ Tällä hetkellä olen (kiitos parin kaverin) innostunut jokseenkin animesta, mangasta ja Japanin pop-kulttuurista yleensäkin uudestaan. Tänään olenkin editoinut pitkästä aikaa animemusavideoita, koska kesällä olen menossa ainakin Desuconiin, jonka AMV-kilpailuun ehkä jälleen osallistun. :----D Lisäksi olen viikonlopun aikana leiponut, tällä kertää mustikka-valkosuklaamuffinsseja (kuvassa).