I found another face to show

Tadadaa päivitysss, tässä viimeisimmät kuulumiset. Aaahh olen niin väsynyt, antakaa anteeksi kuvien vähyys (niitä kyllä on tuonnempana, stay tuned!), tekstin pituus ja mahdolliset kirjoitusvirheet. ;___;

Kouluarki on jatkunut tuttuun tapaan: vietän paljon aikaa kirjastossa itseopiskelun merkeissä, en ymmärrä 'normaaleista' oppitunneista (kuten mm. matikasta ja maantiedosta) hirveästi, syön lounasta obentousta luokkakavereiden kanssa, nautin kalligrafian ja kuvaamataidon tunneilla olosta ja niin edelleen. Hieman vähemmälle huomiolle ainakin blogissa jääneitä juttuja ovat englannin 'reading'-tunnit ja liikkatunnit, voisin niistä kertoa vähän. Reading-tunneilla käyn kahdeksan muun kakkosluokkalaisen (suurin osa kanssani samalla luokalla olevia, muutama rinnakkaisluokkalainen) kanssa. Aluksi tunnit olivat tylsiä kun kaikki tekivät jälleen kanjeja pullistelevia sanakokeita joihin en osallistunut, mutta myöhemmin tunneista tuli yhtä suosikkiaikaani koulussa. Aina tunnin aluksi puhumme kuulumisia englanniksi; mitä tehtiin viikonloppuna, miten voidaan ja muuta vastaavaa. Puhun kuulemma liian nopeasti ja monimutkaisesti englantia, ja vaikka yritän opettajan pyynnöstä hidastaa puheeni omasta mielestäni jo hölmön hitaaksi ja käyttää mahdollisimman simppeliä kieltä, ovat muut oppilaat edelleen kysymysmerkkinä. No, japanilaisten englanti tiedetään, mutta onpahan harjoitusta minullekin kun enkuksi puhumisen jälkeen useimmiten käännän saman japaniksi. Kääntämistä on myos itse oppitunnilla, useimmiten ohjelmassa on kirjan englanninkielistä tekstiä kääntämistä japaniksi. Yksi juttu jota aina teen (itse asiassa myos muilla enkuntunneilla) on esimerkkilukeminen - luen lauseen/kappaleen jonka muut sitten perässäni toistavat ja sen jälkeen kääntävät japaniksi. Tämä tapahtuu vuorotellen järjestyksessä, ja jos kohdalleni osuva tekstinpätkä on tarpeeksi helppo, käännän sen japaniksi.

Liikkatunnit täällä eivät valtavasti eroa suomen liikkatunneista, liikuntaa mitä liikuntaa, mutta erojakin kyllä löytyy. Oppitunnit ovat aina yksöistunteja, eli yhdellä tunnilla ehditaan harjoitella vain yhtä asiaa (lentopallo, pituushyppy, keihäänheitto...). Ja Japanissa kun ollaan niin kaikilla on tietysti samanlaiset koulukäyttoon tarkoitetut verkkarit, nyt myös minulla kun ne vihdoin saapuivat. Nimeni on verkkareiden kirjailussa kirjoitettu vähän kyllä väärin, イリーナ eli Iriina, koska aluksi kaikki luulivat että nimeni pitää lausua niin että keskimmäinen i olisi pitkä. Nykyään kyllä tietävät että se on ihan Irina, mutta verkkarit tilattiin ihan alussa jolloin opettajakin luuli asian olevan noin. Mutta joo, takaisin liikuntaan. Minähän olen kaikkea muuta kuin liikunnallinen ihminen, joten Suomessakin liikkatunnit ovat kiusallisia kun en vaan osaa - täällä asia on samoin mutta ehkä vielä hitusen huonommin. Koska numeroni on 41 (kaikki luokan 40 oppilasta on numeroitu, ja minä ylimääräinen olen 41), vuorotellen tehtävissä asioissa olen aina se ihan viimeinen, mikä on jokseenkin hermostuttavaa. Lisäksi alkuverryttelyssä, joka tehdään rivimuodostelmassa (joku kolme, neljä riviä joissa oppilaiden paikat on aina samat) en ikinä muista paikkaani ja sählään omiani. Liikkaope on kyllä mukava ja minunlaisiani ei-niin-liikunnallisia ihmisiäkin onneksi löytyy, joten ihan hirveää painajaista tunnit eivät ole. Esimerkiksi lentopallotunti oli hauska, vaikka sen aikana onnistuinkin peukaloni taidokkaasti satuttamaan.

Edellisellä viikolla oli kokeet keskiviikosta perjantaihin, koulu alkoi normaalisti mutta loppui jo kahdentoista aikaan kolmannen tunnin jälkeen. Suomen lukion koeviikosta erosi mm. kestämällä viikon sijaan kolme päivää ja omaamalla paikkoja kokeille kolme päivittäin. Ei käy kateeksi, vaikka ei näillä yleensä kolmea koetta päivässä ole, yleensä se kaksi ja yksi tunti itseopiskelua tai jonkun aineen normaalitunti. En tiedä kuinka paljon kokeita nämä sitten tekevät kokonaisuudessaan, kolmosluokkalaiset ilmeisesti kuusi koetta mutta omasta vuositasostani en ole varma. Eri aineitahan näillä kyllä riittää, en edes tiedä kaikkia kun minulla liian vaikeilla tunneilla on aina itseopiskelua tai japania. Minulla oli siis vain kolme koetta ja nekin kaikki vain minulle erikseen tehtyjä: Japanese Literature (nykykirjallisuuden lisäksi ikivanhoja tekstejä, joissa ei paljon muuta olekaan kuin kanjeja, vanhaa japania tai jotain):n koe oli minulle englanniksi käännetty teksti ja kanjitehtäviä omien kirjojeni ja monisteiden pohjalta. Käännetty tarina ja kysymykset olivat vaan sen verran huonohkoa englantia etten ihan kaikesta selkoa saanut, mutta kanjeista jotka kysyttiin muistin kaikki yhtä lukuunottamatta. Maantiedon kokeessa piti muistaa puolet Japanin prefektuureista ja niiden pääkaupungeista (Hokkaidon alueista Honshun puoliväliin, yhteensä 72 paikannimeä). Kolmessa päivässä onnistuin kuin onnistuinkin oppimaan kaikki, kiitos alueiden muotoihin ja nimiin liittyviin tyhmien muistisääntojen. :----D Koe meni luullakseni siis melko täydellisesti. Enkunkoe taas tuli ihan puskista. Luetunymmärtäminen (sama teksti kuin kirjassa, piti valita tyhjiin kohtiin sopivat sanat ja vastata kysymyksiin) oli tietysti helppo, mutta tekstiin liittyvien kysymysten joukossa oli kysymys USA:n osavaltioista (tekstissä mainittiin New Hampshire, piti nimetä sen lähiosavaltioita), wtf. En ihan osannut. Lisäksi en todellakaan tiennyt että minun olisi pitänyt opetella kirjan tekstin sanastoa, koska en yleensä osallistu opetukseen (opettajakin on todennut ettei siitä varmaan kauheasti hyotyä ole) ja kirjan sanaston japaniosuus on tietysti kanjeilla kirjoitettu. Sanastotehtävä siis meni penkin alle. Viimeinen tehtävä oli lyhyt japaninkielinen tekstinpätkä, joka piti kääntää englanniksi. Siinäkin oli kanjeja, mutta onneksi sellaisia jotka osasin, joten se kai meni ihan hyvin. Kokonaisuudessaan sain ehkä noin 80 pistettä sadasta, saa nähdä.

Perjantaina menin kolmen animeklubilaisen kanssa karaokeen koulumatkalla olevaan paikkaan, kokeiden lopun kunniaksi. Samaisen syyn takia paikka oli pullollaan Nansho:laisia (kouluni nimi on Minami Shougyou joten lyhennys on Nansho), monia tuli moikattua kun he yllättyivät minut siellä nähdessään. Itselläni ja yhdellä toisella tytöllä oli vähän nuhaa joten ihan hirveän hyvin ei ääni riittänyt laulaessa, mutta oli silti kivaa. Yllätyin kuinka hyvin he kaikki osasivat laulaa (oikeasti monet laulusuoritukset olisivat helposti menneet levytysmateriaalista), on melko pelottavaa kuinka kaikki japanilaiset tuntuvat osaavan laulaa. o.o Ehkä se on se harjoittelun määrä kun karaoke on täällä niin normaali vapaa-ajanviettotapa. :'DD

Suoraan karaokesta (vain pikavisiitti kotona vaatteidenvaihtoa varten) lähdin hostäidin ja -veljien kanssa Iwamizawa-nimiseen paikkaan lähelle Sapporoa. Matkaa sinne oli vajaa 4 tuntia ja perillä siis yövyimme hostäidin vanhempien luona. Perille olimme kahdeksan aikaan ja esittelyjen jälkeen söimme iltaruokaa ja keskustelimme Suomesta ja Japanista (näiden kahden kulttuurieroista, ruoasta ja vastaavasta). Tämän aikana harjoittelin kohteliasta kieltä, joka eroaa normaalista Japanissa siis melko paljon ja jota näkee aina oppikirjoissa - mutta jonka silti aina onnistun unohtamaan. Koska olen gaijin, minulle ei ikinä pahastuta vääränlaisen kielen käytöstä ja useimmiten ihan erikseen hostperheen tutut sanovat että ei tarvitse meidän kanssa käyttää, mutta yritän silti pintyttää sen mieleeni ennen kuin nolaan itseni pahemmin. Lapsiperheessä asuen sitä vaan niin helposti rentoutuu epäkohteliasta kieltä käyttämään, haha. Luokkakavereillekin se on ihan ok, joten kun käyttötilanteita tulee vain hetkittäin pitkät kohteliaat verbimuodot ja -ilmaisut livahtavat mielestä. Viikonloppuna (joka oli muuten taas aihteeksi pitkä, tämä maanantai oli vapaapäivä) kuitenkin ahkerasti harjoittelin sitä hostperheen sukulaisilla.

Naureskelin taas spamille (lukekaa alta missa). Asdasd Monty Python.

Lauantaiaamuna lähdille aamulla ostoksille Costco-nimiseen paikkaan, joka on tukkua muistuttava, amerikkalaisia tuontitavaroita täynnä oleva iso marketti jonne pääsee sisään vain jäsenenä. Jos ihan rehellisiä ollaan odotin vähän toisenlaista ostosreissua kun Sapporosta oli kyse, mutta en valittanut koska yritän joka tapauksessa pitää rahankäytön minimissä jo pelkästään kouluretken takia. Ostoksien jälkeen menimme tapaamaan hostäidin kahta eri mummoa (kahteen eri paikkaan tietenkin). Ensimmäisen luona oli sovitusti käymässä myös hostäidin isoveli perheineen (vaimo, vanhemman hostveljeni ikäinen tyttö ja vauva). Kumartelin, esittäydyin ja kerroin itsestäni jälleen kerrankohteliasta kieltä harjoitellen. Kaikki mummosta hostäidin veljeen ja tämän Tora-tyttäreen olivat hirveän mukavia, kaikki tapaamani ihmiset jaksavat edelleen päivitellä kuinka upeaa (すごい) on että osaan japania sen verran mitä nyt osaan ja myös mm. osaamieni kielien määrälle, täällä kun osataan japanin lisäksi vain englantia ja sitäkin hyvin huonosti. :-----D On myös hauska kuulla useimmiten samat asiat mitä ihmisille tulee mieleen kun kerron tulevani Suomesta: "eikös siellä ole tosi kylmä", "oletko nähnyt revontulia?" "eikös sauna ole Suomesta?" "ai onko Muumit suomalaisia?" Suomalaisesta ruokakulttuurista puhuttaessa ihmiset yllättyvät kun kerron että kyllä, myös riisiä syödään aina välillä. Selitän myös aina, että ihan oikeasti supisuomalaisia ruokalajeja on suhteellisen vähän ja että Suomessa syödään paljon muiden maiden ruokaa (etenkin omassa perheessäni).

Ensimmäisen mummon parvekkeen näkymä.

Toisen mummon puutarha.

Sunnuntaiaamuna lähdimme aikaisin armeijan matsurille (eli siis ihan vaan armeijan tapahtuma, esillä niiden käyttämää kalustoa jota voi katsella ulkoa ja sisältä, lento- ja ampumisnäytöksiä, ruokakojuja jne.). Vanhempi hostveli haaveilee armeijaan liittymisestä (täällä se on siis vapaahetoista) ja kunnon perinteisen pikkupojan tapaan pitää armeijaa hirveän hienona ja coolina ja aina univormumiehiä tai armeijan ajoneuvoja liikenteessä nähdessään tekee tervehdyksen innokkaasti, joten tällaiset tapahtumat ovat aina must. Minä en asian viehätystä ihan täysin ymmärrä, mutta en kuitenkaan valita etenkään kun näen kuinka innoissaan lapset ja osa aikuisistakin ovat. :'DD Mutta niin, armeijan tapahtumaan siis tuli mukaan myös hostäidin vanhemmat ja paikan päällä tavattiin jälleen sovitusti myös hostäidin veljen perhe. Tapahtuma oli kunnioitettavan iso, Hokkaidon (Sapporon) armeija... asia on kuulemma suurin koko Japanissa. Ympäri tapahtuma-aluetta kuljettiin minibusseilla ja main event, eri ajoneuvojen paraatinomainen esittely ja sen jälkeen tapahtunut ampumisdemonstraatio, oli kieltämättä melko massiivinen. Tuon esittelyosion kohdalla olin kyllä nukahtaa pystyyn, en ihan hirveästi nähnyt eroa kaikkien niiden eri panssarivaunujen ja rekkojen välillä eikä erilaisten armeija-ajoneuvojen näkeminen oikein saanut innostumaan. Juuri kuin luulin sen vihdoin loppuvan minulle kerrottiin että pääjuttu alkaa kymmenen minuutin päästä. :---D Ja sitten alkoikin se toiminta, ja täytyy myöntää ettei kaiken sen pamauttelun vieressä enää nukuttanut.

No tässä nyt ois niitä panssarivaunuja.

Armeijatapahtuman jälkeen kävimme vielä toisella matsurilla, joka oli omenafestivaali. Itse omena-asia meni vähän ohi, mutta lapsille ostettiin hattaraa japanilaiseen matsuri-tyyliin (japanilaistyyliin lasten tv-sarjojen hahmojen koristamissa muovipusseissa) ja syötiin yakinikua eli grillattua lihaa, sushia ja okonimiyakia. Sopivasti hetken päästä alkoi myös taiko-näytös, olen nähnyt mainittua rummutusta vain ohimennen peleissä, joten oli hienoa kokea se livenä. Oli todella siistiä, harmitti kun lapset olivat niin väsyneitä että lähdimme esityksen loppupuolella pois. Menimme siis hostäidin vanhempien luokse vielä yhdeksi yöksi. Illalla rentouduin tv:n ääressä ja pääsin myös kokeilemaan yukataa. Vaikka käyttö olikin vähän tukalaa kuten olin kuullut, otti taas päähän kuinka en päässyt tulemaan maaliskuussa tai ennen kesää / kesällä, olisi ollut todella mahtavaa mennä isolle kesämatsurille yukata päällä. Nyt käyttömahdollisuksia ei oikein enää ole kun sääkin on jo kylmä. Mutta ainakin pääsin moista kokeilemaan.


Taikoesitys.

Automatkoilla matsureille ja takaisin tuli ihasteltua vihdoin täälläkin alkanutta ruskaa, värikirjo on jo nyt upea vaikka suurimpaan loistoon on kai vielä hetki aikaa ja etenkin ruskan peittämät vuoret ovat upea näky. Tänään matkalla kotiin otti päähän todella paljon kun en muistanut pakata kameran laturia mukaan, kamerasta loppui akku yukatakuvan ottamisen jälkeen joten ruskan kuvaaminen piti jättää tuonnemmaksi vaikka matkalla oli upeita näkymiä. Ruskan lisäksi olisin halunnut ottaa kuvan mm. japanilaisesta linnasta ja tästä isosta kaverista. Toivottavasti tilaisuuksia vielä tulee, ainakin koulun retkellä yritän pitää huolta kamerasta ja sen akun riittävyydestä että kuvia saan kaikesta muistamisen arvoisesta.

Mutta siinä kaikki tällä kertaa, kiitos jos jaksoit lukea tänne asti! Ensi kerralla lupaan laittaa kunnon ruskakuvia ja loppupiristykseksi videolinkin johonkin täällä suosittuun juttuun.