From a waterfall to Sapporo and back

Eli joo kerron nyt toisesta pitkästä viikonlopusta, jonka aikana ehdin ihastua Hokkaidon luontoon taas vielä vähän enemmän ja nähdä edellämainitun saaren suurimman kaupungin AFS Day:n merkeissä. Kuvia riittää ja itse asiassa myös videoita, mutta jälkimmäisiä en taida tänne blogiin siirtää koska se olisi luultavasti vaivalloista tai ainakin hidasta.


Koufukun asema, jonka nimi siis tarkoittaa onnea ja jonka toiminnan aikana sen lippu oli matkalipun lisäksi lippu onneen, siksi ihmiset ovat liimainneet niitä asemarakennuksen seiniin.

Viime perjantai, 23. päivä, oli siis jokin syyspäivä ja siksi vapaata koulusta. Päätimme hostperheen (äiti ja hostveljet) kanssa lähteä jonnekin, ja mietinnän jälkeen päivän ohjelmaan päätyivät perunafestivaali ja paikallinen pikkunähtävyys, Koufukun juna-asema ("Onnen asema"). Mukaan lähti myös thaimaalaisvaihtari. Perunafestivaali oli jo loppu kun paikalle pääsimme, mutta kävimme sen sijaan läheisellä vesiputouksella (!) jonka ympäristö oli todella kaunista. Samaa kuin tähänkin mennessä, mutta tuskin vielä pitkään aikaan tai peräti koskaan kyllästyn: hyvin rehevää, melkein sademetsämaista metsää ja sen peittämiä vuoria.


Mainittu vesiputous, oli aikas hieno näkymä se.

Lauantaina suunnitelmana oli olla kotona sunnuntaihin (AFS Day Sapporossa, josta meille oli kerrottu jo ensimmäisinä päivinä Tokion orientaatiossa) valmistautuen, mutta käytinkin siihen vain osan aamupäivästä mennen iltapäivällä Obihiron keskustaan viimeiselle matsurille muiden Obihiron vaihtarityttöjen kanssa. Hengailimme ostoskeskuksessa kuin kunnon teinit konsanaan ottaen parit purikurat, ja myöhemmin vietime aikaa ulkona aseman lähellä. Päivän lopuksi kiertelimme kovin pieneksi osoittautuneessa matsurissa (söin suklaacrepen, oli syntisen hyvää) ja suuntasimme kotiin - hyvissä ajoin koska seuraavana päivänä piti herätä viideltä.


Matsurin pieniä, vain viitisen ihmistä vetäviä väliaikaisravintoloita sisältävä käytävä lamppuineen.

Sunnuntaina tosiaan oli AFS Day. Odotukseni olivat aika matalalla, koska vaikka hyviäkin juttuja oli, kuten muaalla Hokkaidolla asuvat vaihtarien jälleennäkeminen ja tapahtumapaikka, Hokkaidon suurin kaupunki, tiesin ettemme näkisi kaupunkia lainkaan sisätiloissa olemisen takia, ja itse ohjelma tulisi olemaan tylsähkö. Itse ohjelma siis sisälsi vain vaihtarien esittäytymispuheet sekä yhden paneelikeskustelun johon Hokkaidon 20 vaihtarista vain aiemmin valitut kaksi Sapporolaista osallistuivat. Päivä kokonaisuutena ei kuitenkaan ollut tylsä kuten luulin - päinvastoin, jo bussimatka oli hauskin bussimatkani vuosiin, eikä paikankaan päällä ollut hassumpaa. Puheeni ei oikein mennyt putkeen mutta en jäänyt murehtimaan asiaa liikaa. Paneelikeskustelu nyt oli vähän jäykähkö, mutta oli hetkiä joina itsekin olisin halunnut osallistua ja tietenkin kaikki sen ulkopuolella oli hauskaa. Kaikki Hokkaidon vaihtarit ovat hauskaa porukkaa, ja ohjelman loputtua käytimme vapaa-aikamme kuulumisten vaihtoon yhteiskuvien ottamiseen ja puhelinnumerojen vaihtamiseen. Tapasin myös ensimmäisen suomalaisen täällä, yksi kaunis nuori nainen tapahtuman henkilökunnassa oli suomalainen. Hänkin oli lukiovaihdossa ja myöhemmin opiskeli myös politiikkaa Japanissa, edelleen yksi esikuva lisää (jos joku siis ei tiennyt haaveilen jo nyt myös korkeakouluvaihdosta Japanissa, etenkin kun tämä jäi niin lyhyeksi). Sapporo näytti tosi hienolta, Hokkaidon isoin kaupunkihan se on ja aina pienellä paikkakunnalla asuneena oikeasti isot kaupungit jaksavat edelleen viehättää. Huokailin kauniiksi tulomatkalla nähtyjen vuorien ja metsien tavoin myos kaupunkinäkymää ja otin paljon kuvia rakennusten kattojen täyttämästä horisontista. Jälkimmäistä tein etenkin paluumatkalla, jolloin kaupunkinäkymää väritti kaunis auringonlasku.


Sapporonäkymää bussin ikkunasta.

Tämä kouluviikko on lähtenyt käyniin sujuvasti kuten edellisetkin, onnistuin nukkumaan univelkaa pois sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joten en ollut kovin väsynyt edellisen päivän superaikaisesta herätyksestä huolimatta. Edelleenkään en oikein meinaa löytää rohkeutta puhua ihmisille välitunneilla itse, mutta lounastauolla onneksi on aina seuraa ja vähän kerrallaan rohkaistun muillekin puhumiseen. Yritän ajatella että kyllä se siitä, vaikka toivonkin usein kaiken käyvän nopeammin, koska aika täällä on niin lyhyt vuoteen verrattuna. Hauskaa kuitenkin on, hostperhe on vaan niin mahtava ja mm. sitä koulun retkeä odotan innolla.


En ole vielä esitellyt AFS:n lainapuhelinta jolla aluksi otin kuvatkin, mutta tässä se on. Kamalassa katastrofissa joka puolitti vaihtovuotenikin oli pieniä hyviä puolia, esim. AFS:n päätös antaa vaihto-oppilaille japanilaiset lainakännykät.

Tässä kaikki tällä kertaa, pistäkää ihmeessä kommenttia!