Things to look forward to and things to remember

Eli joo, arki taalla jatkuu, mitaan valtavan jarisyttavaa tassa postauksessa ei siis ole, mutta kuulumisiin kuuluu myos uusia juttuja. Alun tekstistä puuttuu ääkköset koska kirjoitin sitä koulun vapaa-ajalla, pahoittelut.

Tota joo. Näin käy kun eksyy sateessa, lisäinfoa alempana.

Viime viikko oli ensimmainen ihan kokonainen kouluviikko, siihan asti on ollut aina ainakin yksi paiva jotain erityista tai vapaata. Tallakin viikolla on kaksi vapaapaivaa (vanhusten arvostuspaiva ja joku syyspaiva, lomaa siis kaikilla kouluilla), itse lomat ei kai Japanissa ole valtavan pitkia mutta naita satunnaisia lomapaivia taas sitten riittaa joka lahtoon. Mutta niin, kouluun olen nyt viimeistaan viime viikolla tottunut, ja pyorailykin tanne ja takaisin sujuu. Viime viikon keskiviikkona (toinen pyorailypaiva) viela eksyin kotimatkalla, mutta sen jalkeen en. Alun aamuina kuten myos tuona keskiviikkona pyorailin kouluun myos Obihiron hevostalleilla (eli omasta kodistani vain sadan metrin paassa) asuvan ykkosluokkalaisen tyton kanssa ja jutellessa tajusin painaa tienvarren rakennuksia viela huonommin kuin yleensa. Joten vaikka koulumatka on hyvinkin simppeli (kaksi kaannosta ja suoraa), unohdin sen kotiin palatessani. Hostmaman piirtaman hyvin pelkistetyn kartan avulla selvisin kuitenkin kotiin asti, tosin jonkin aikaa ensin harhailtuani ja litimaraksi noin eksyilyn puolivalissa alkaneessa kaatosateessa kastuneena. Myohemmin koko juttu jo nauratti.

Animekerhon ihmisiä! Kaksi vasemmanpuoleista ovat omalla luokallani, oikealla olevat rinnakkaisluokkalaisia. ....Ja pitää sanoa että onnistuin ottamaan epäedustavan kuvan kaikista, oikeasti he ovat oikein nättejä ;___;

Vaikka edelleen ainakin valitunnit vietan yleensa yksi oman pulpettini aaressa piirtaen tai vain hiljaa istuen ja kuumuuden takia viuhkaa heiluttaen, on sosialisointi sujunut jo hieman paremmin. Lounaan tullessa minulla on jo kaksi 'luottoryhmaa' joiden luo uskallan menna oma-aloitteisesti kysymaan etta voinko syoda yhdessa heidan kanssaan, joten ainakaan syomaan en ikina joudu yksin. Siina samalla myos juttelen kiitettavasti, silla vaikka ekojen paivien lounaat soin myos porukassa oli kiusallinen hiljaisuus aika isossa osassa. Nailta ihmisilta olen myos saanut jo vapaa-ajanviettoehdotuksia, toisen ryhman, joka koostuu animekerhon ihmisista, paatin jo paivankin, jolloin menemme pelihallille karaokeen. Aamun pyorailyseura-tyttokin lupautui ottamaan purikuraa kanssani joku paiva, ja koska asumme niin lahekkain, han kutsui myos (kertoen ensin siivoavansa) tulemaan heille joskus. Haluan todella menna koska heilla on kissoja. ; u ; No okei tietenkin muutenkin.

Ei liity ihan vielä tekstiin tämä mutta myöhemmin.

Pikku hiljaa sujuva sosalisointi oli hyodyllista myos silloin kun teimme ryhmat koulun retkea varten. Koko luokka ryhmaytyi melko nopeasti ja mina jain kuin nalli kalliolle, ja opettaja kehotti vain valitsemaan jonkun ryhman. Animekerhon ihmisia sisaltava ryhma oli taynna, joten menin sitten hetken "; A ; aa mita teen"-panikoinnin jalkeen ryhmaan, jossa oli ihmisia joiden kanssa olen syonyt lounasta ja joiden nimet jopa muistan. Ensin vahan huoletti koska he eivat tosiaan todellakaan viittoneet minua ryhmaansa tai mitaan ja pelkasin vahan etteivat halua minua, mutta olivat kylla tosi ystavallisia sitten kun lopulta heidan luokseen menin (okei jokainen japanilainen olisi mutta oikeesti ei sen jalkeen enaa ollut kiusallista) ja opettaja mainitsi myohemmin etta yksi tytoista oli sanonut etta oli odottanut minua ryhmaan muttei ollut uskaltanut sanoa mitaan. Eli kylla se siita, pitaa vaan pitaa positiivinen asenne paalla ja yrittaa olla sosiaalinen myos oma-aloitteisesti.

Mm. tämän pääsen näkemään koulun retkellä, lisää siitä tuossa alempana.

Olenko muuten pahemmin puhunut blogissa tuosta retkesta? o.o Juttuhan on se etta iso osa koko koulusta (monia kerhon tai muun syyn takia Obihiroon jaavia oppilaita lukuunottamatta) lahtee lokakuun lopussa retkelle Kiotoon, Osakaan (Osaka on muuten Oosaka, jos sen lausuu yhdella o:lla se on kuin pilkkaa tekisi koska 'oo' on suuri, 'o' ei) ja Tokioon ja myos noiden kaupunkien lahella oleviin kuuluisiin paikkoihin joista en kauheasti etukateen tiennyt. Retki on hyvin kallis ja monille tosi iso juttu, ja sen lisaksi etta retki maksaa paljon ottavat lahes kaikki valtavasti rahaa mukaan ja kayttavat sen kaiken tuliaisiin. Opettajani jopa sanoi etta tama on hyvin tyypillinen japanilainen kouluretki, se etta otetaan kaikki raha ja kaytetaan se Tokiossa tms. on siis aika normaalia. Ennen tanne tuloa ajattelin etten mene retkelle sen hinnan takia, mutta hyvin onnekkaana perheeni Suomessa kuitenkin paatti mahdollistaa menoni sinne. Ja pakko sanoa etta olen kylla siita ihan jarjettoman iloinen, viime paivina koulussa ollaan puhuttu retkesta mm. maantiedon, kotitalouden (jonka aihepiiri ylettyy siis tuliaisten ostamiseen asti) ja oman luokan homeroom-tunneilla, ja odotan retkea jo suurella innolla. Kierramme siis noin 200 oppilaan, yhdentoista opettajan, kahden matkaoppaan ja yhden valokuuvajan (ammattilaisvalokuvaajan palkkaaminen koulun rektelle on kuulemma ihan normaalia, aijaa) kaikki kuuluisimmat nahtavyydet mainituista kaupungeista viiden paivan aikana. Tuon lisaksi oppilailla on vapaa-aikaa kussakin kaupungissa ja Tokion Disneylandissa / Disney Sea:ssa (pitaisi noista valita jompikumpi) runsaasti, tama siis tanaan tehdyissa ryhmissa. Yopyminen tapahtuu japanilaisessa majatalossa (ensimmainen yo) ja hotelleissa ja kulkeminen lentamisen ja junien lisaksi suureksi osaksi bussilla (4 kpl koska joo paljon porukkaa).


Mononokemetsää vuorien päällä.

Okei nyt tämän kirjoitusta jatkaessani on keskiviikon, eli toinen tämän viikon ylimääräisistä lomapäivistäkin on takanapäin, ja ylihuomenna alkaa toinen pitkä viikonloppu peräkkäin. Ei valittamista. Viime perjantaina kotiin tultuani lähdimme saman tien hostperheen (miinus hostisä jolla on viikonloppuisin töitä) kanssa ajamaan kahden tunnin päähän hostisän äidin ja veljen perheen asuinkaupunkiin, jossa oli vuoden viimeinen kesäfestivaali, matsuri ainakin näillä seuduin. Matkalla oli kaunis auringonlasku ja myöhemmin paljon metsän peittämää vuoristoa. Miyazakin leffoja katsoneille voin sanoa että metsät olivat kuin suoraan Totorosta tai Prinsessa Mononokesta. Ensimmäisen tunnuslaulua kuunneltiin matkalla hostäidin iPodista, kuten myös monia muitakin tuttuja lauluja joiden mukana lauloin hymy huulilla. Tämän lisäksi matkalla oli valtava määrä peuroja (jap. shika), näin ainakin viisi vaikka puolet meni pimeyden ja harjaantumattomien silmien takia ohi. o.o Perillä kiertelimme matsurissa, söin paistettuja nuudeleita joiden päälle laitettiin kananmuna ja kuuntelin yläaste/ala-asteikäisen tytön laulavan Lady Gagaa pelottavan hyvin. :----D Lapsille ostettiin jäähilettä ja hattaraa ja narunvedoan periaatteen omaava arpalipuke jolla he saivat lelut. Yövyimme senjälkeisen ja vielä seuraavankin yön hostisän veljen perheen luona. Veljellä ja hänen vaimollaan on supersuloinen 8-vuotias tyttö, jonka kanssa sitten host-veljeni ja välillä minäkin leikimme. Pääsin myös pelaamaan Wii:llä (ensin keilausta ja sitten myöhemmin paria kauhupeliä), keräämään marjoja puistossa (joo älkää kysykö), puhaltamaan saippuakuplia ja vierailemaan isolla järvellä simpukoita keräämässä, hauskaa oli.


Paluumatkalla sain bambeista (köh siis peuroista) kuviakin, menomatkalla pimeässä se ei oikein luonnistunut.

Toissapäivänä eli maanantaina eli sinä tämän viikon ensimmäisenä ylimääräisenä lomapäivänä pääsin vihdoin tapaamaan sen vanhan pariskunnan, joiden luona minun oli tarkoitus asua maaliskuusta elokuuhun alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ihan hirveän mukavat kaksi ihmistä! Olisin varmasti viihtynyt todella hyvin heidän korkeasta iästään huolimatta, juteltiin pitkään kuulumisistani, eri maiden ruoasta ja monista muistakin aiheista pitkään ja syötiin kakkua, hymyilin ja nauroin paljon ja ilokseni hekin. Päivittelimme kuinka harmi oli etten päässyt maaliskuussa tulemaan ja olen päättänyt selvittää olisiko mitenkään mahdollista jäädä tänne ensi kesään asti, koska samassa tilanteessa olevia oppilaita (joiden vaihtoaika puolittui maanjäristyksen takia), joiden annetaan kuitenkin jäädä vuodeksi on useampia, yksi myös Suomesta. Olin muuten taas iloinen että osaan japania, koska vanhoina ihmisinä he eivät osanneet lainkaan englantia. Kielitaito antaa mahdollisuuden tutustua moniin ihaniin ihmisiin, jee.


Näkymä kyseisten ihmisten parvekkeelta (asuvat yhdeksännessä kerroksessa japanilaiseksi huomattavan tilavassa asunnossa).

Tämä vain kolme päivän pituinen kouluviikko on tähän mennessä ollut varsin mukava, tulen yhä paremmin toimeen luokkalaisten ja muiden koulun oppilaiden kanssa ja oppitunnitkin sujuvat jo positiivisella rutiinilla. Yritän kovasti painaa mieleen kanjeja, joihin minulla on viha-rakkaussuhde: toisaalta kanjien täyttämä teksti ja etenkin kalligrafia on minusta nättiä, ja edellisen tekeminen on melko hienoa, mutta samalla ne ovat ehdottomasti vaikein ja siis ärsyttävin osa japanin kieltä. Mieleni tuntuu hylkivän niitä kuin teflonpannu, tunnistaa onnistun noin kuutisenkymmentä mutta kirjoitustavat eivät jää yhtään mieleen. Ongelmana on myös se, että olen lykännyt kanjien opiskelua Suomessa hyvin kauan, ja vaikka puhuminen ja kuullun kielen ymmärtäminen alkaa olla jo keskitasoa (intermediate?), en kirjoitettua kieleä osaa puoliksikaan yhtä hyvin. Joulukuussa vuosittain ympäri maailmaa järjestettävässä Japanese Language Proficiency Test -nimisessä japanin tasokokeessa pitää valita yksi taso, joten sen kannalta sujuva puhuminen ja kuullunymmärtäminen menee vähän hukkaan, kun en mitenkään pysty oppimaan niin paljoa kanjeja että se olisi samaa tasoa kuin puhuminen, edellinen kuin kehittyy melkein itsestään. Mutta toisaalta tällä hetkellä en vielä tee läpäistyllä kokeella kauheasti mitään, ja tietenkin tulen jatkamaan kanjien opiskelua, joten yritän olla murehtimatta asiaa liikaa kuitenkin kanjienkin opiskelua sinnikkäästi jatkaen.


Järvi jossa kahlasimme viikonloppuna, vesi oli hämmentävän lämmintä! Ja löysin paljon kauniita simpukoita.

Eilen sain asiat vihdoin sovittua koulun myymäläkerhon/klubin opettajan kanssa, ja myymäläpäiväkseni päätyi keskiviikko, jonka vuorolaiset ovat kaikki kakkosluokkalaisia. 'Töitä' klubissa on aamuisin, lounastauolla ja koulun jälkeen. Aikainen aamu ei tuntunut kamalan pahalta vaikka edellinen ilta menikin myöhään sinnikkään pikkuveljen takia, ja muutenkin olin onnellinen päätöksestäni vaikka se tätä päivää ennen vähän mietityttikin. Opettaja oli kertonut että näin aluksi olen jonkin aikaa vielä sivummalla, auttaen kaikessa muussa kuin itse myynnissä, koska ensin minun täytyy tutustua käytäntöihin ja opetella tuotteiden nimet ja hinnat ulkoa. Pelkäsin että olemiseni klubissa menisi pelkäksi kiusaantuneeksi seisomiseksi tai istumiseksi, mutta toisin kävi - minulle oli kuin olikin tekemistä ja kanssavuorolaiseni (kaksi tyttöä ja yksi poika, kaikki kakkosluokkalaisia) ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Tuotteiden opettelukaan ei tunnu kovin ylivoimaiselta, koska eniten myyvät juomat (erilaisia mehuja, kaakaota ja maitokahvia sekä -teetä), joiden nimet ovat kaikki englanniksi (ja engranniksi, japanilaisväännöksinä). Sama pätee oikeastaan myös jälkiruokiin, puddingeja on paljon ja niin edelleen.

Mutta siinä kaikki tällä kertaa, kuulumisiin! Odotan taas innolla kommentteja ja kysymyksiä, jos yhtään mitään mieleen tulee niin ilahdun varmasti jos kerrotte. C: