Tässä kuva soundcheckistä. Laulaja muuten on tämän blogin omistaja. Itse olin basisti/taustalaulaja. Yleisön lisäksi kuvasta puuttuu rumpali, joka oli samana iltana keikalla myös Lutakossa sekä lusikkasoittaja, joka oli tanssiharjoituksissa.
Eli joo, Lyseon yö. Varsinainen ohjelma, alkaen kebabin syönnistä, alkoi puoli seitsemältä, mutta itse jäin koululle jo aamulla olleen hissankokeen jälkeen. Erilaista pientä tehtävää löytyi, ja sen lisäksi vaan hengailin, söin, kävin katsomassa harjoituksia ja juttelin kaikenmoista useammankin ihmisen kanssa. Oli mukavaa. Ohjelman lähestyessä luokkalaiset (tai no, ohjausryhmäläiset) saapuivat rakentamaan meidän elämystilaa ja bändien soundcheckit alkoivat. Meilläkin oli omamme, josta on kuva tuossa ylempänä. Siitä vielä vähän myöhemmin, parin paikasta toiseen poukkoilun jälkeen, oli myös lyhyt harjoitushetki, josta niin ikään puuttui rumpali ja osittain myös lusikkalaulaja. Basso resonoi ja sormeen sattui, mutta toivoa ei oltu menetetty.
Tää on aika samanlainen kuva, mutta ei se mitään. Valot on edelleen kivat ja tuohon on ilmestynyt yksi meidän kaveri ja sitten se lusikkasoittaja/laulaja.
Toivo vaihtui suureksi ketutukseksi vasta siinä vaiheessa, kun todettiin etät meillä on teoriassa vain 5 minuuttia aikaa soittaa, joka oli käytännössä sitten 3 minuuttia. Soitettiin sitten otsikon lainauksenkin sisältävä Pendolino melko nopealla tempolla, ja lähdettiin hieman alla päin tekemään muiden kanssa tätä. Onneksi saatiin sitten soittaa loputkin biisit, aivan illan lopuksi. Meininki oli lopulta tosi kiva ja soittaminenkin sujui. Vaikka keskisormi näytti siltä miltä alemmassa kuvassa, ellei pahemmalta, ja etusormessa oli järkyttävä rakko. :'DD No, se sopi ihan hyvin meidän HC-punkbiisiin 'Älkää enää maalatko meidän vessan seiniä'. Näin. Mulla on itse keikastakin kuvia, mutta niissä kaikissa näkyy vähän turhaan selkeesti meidän naamat joten jätän ne laittamatta. Naamakirjasta voi katsella jos on mun kaveri.
Bändeilyn lisäksi ehdin seurata pari esitystä, laulaa SingStaria, pyöriä tekemättä mitään ja paistaa vohveleita Burkina Faso -kahvilassa. Yön päätyttyä siihen monesti mainittuun keikkaan lähdin yöpymään kaverille, missä vielä käväistiin koneella ja juteltiin niitä näitä ennen nukkumista. Aamulla vihastutin kotiväen ymmärtämällä väärin ja palaamalla siksi kotiin vähän myöhemmin kuin piti, mutta sitten sain pitsaa ja kaikki oli taas hyvin. Opiskelin vähän, olin koneella ja kuuntelin musiikkia. Ja vaan rentouduin. Tänään olen ainakin yrittänyt jatkaa (ruotsin) opiskelua, mutta äsken sivukomeroa siskon kanssa siivotessa löytyi valtava kasa papereita, vihkoja ja satunnaisia muita asioita lapsuudesta. Ja se hieman haittaa opiskelua, kuten tämä koneella istuminen. :----D
Ruma jo lapsena :-----D Ei hitto. En tätä kuvaa katsoessa ihmettele yhtään, miksi luulivat aina pojaksi.
Sitten pieni hetki astetta angstisempaa ja filosofisempaa settiä, joka tuntuu olevan lähes pakollista nykyään. Jos nyt saisi toivoa ihan mitä vaan, haluaisin jotain mikä saisi minussa aikaan jotain, minkä avulla saisin aikaiseksi tehtyä asioita mitä olen halunnut ja aikonut tehdä. Ne sitten ainakin toivottavasti saisivat minut muuttumaan vähän lähemmäs sitä, mitä haluaisin olla. Juuri nyt eniten häiritsevät ne esteet, jotka pääni sisällä itselleni luon, niiden takia tekemättä jääneet asiat ja se, kuinka irrallinen olo voi olla vaikka ei pitäisi. Ja tietysti se miltä näytän muiden silmissä. Tai oma kuvitelmani siitä. Tuossa vielä täysin aiheeseen liittymätön piirustus. Lol.
Kuten saatatte kuvasta huomata, kuvataiteellinen lahjakkuuteni kukoisti jo nuorena. Mahtanette osa myös huomata Pokémon-vaikutteet.
Loppuun vielä biisi. Hyvä sellainen.
