Pyöräily auringonlaskuun ja muita satunnaisia ilonaiheita

Okei kouluretki oli ja meni ja sitä edeltävissä pakkauskiireissä tämä päivitys jäi julkaisematta, teksti on vähän päässyt vanhentumaan mutta kun se on kuitenkin ajan kanssa kirjoitettu niin julkaisen sen tässä ennen kuin saan selostuksen koulureissusta valmiiksi.


Nuorempi pikkuveli nukkuu ; u ; Kyllä noi ainakin nukkuessa kovin suloisia on.

Aika on kulunut pelottavan nopeasti - koulun retki Kiotoon, Osakaan ja Tokioon (plus Naraan ja Kobeen) alkaa jo huomenna. Lokakuun loppu vaikutti aina kaukaiselta ajankohdalta mutta nyt se sitten on jo täällä. Ihan mitään sanomatta retken hetki ei ole tullut, koska koulussahan sitä ollaan puitu niin välituntien keskusteluissa kuin useiden aineiden oppitunneillakin. Maantietoon tehtiin japanilaista sanomalehteä muistuttavat ryhmätyöt: tekstiä (ylhäältä alaspäin ruudutetulle paperille) ja leikattuja kuvia kouluretken kohteista (paikoista, ruoasta) A2-kokoiselle paperille. Omassa ryhmässä minäkin kirjoitin tekstinpätkän japaniksi, todella yksinkertainen ja aika kökkö teksti siitä tietenkin tuli, mutta sainpa kuitenkin tehtyä. Japanilaiseen tyyliin näiden kaikkien työt oli järkyttävän siistejä ja yksityiskohtaisia, omassa ryhmässäni kaksi lentopalloklubiin kuuluvaa tyttöä askartelivat pelottavan täydellisiä otsikkotekstejä (siis tietysti pieniä täydellisiä kanjeja joissa oli kolmea eriä paperia ja afhgh) ja origameja joilla reunat koristeltiin - vaikka urheiluklubin ihmisinä heillä on tuhottoman vähän vapaa-aikaa. Luultavasti väkersivät niitä kotona yöllä tai jotain, voi näitä tunnollisia japseja. ;____;


Kouluretki maksettiin käteisellä matkatoimistoon (joo japanilaisilla on herranjestas matkatoimisto järkkäämässä kouluretkeä, ei ihme että on kallista), oli melkonen määrä käteistä ennen maksun suoritusta.

Kouluretken lähestyessä olen tajunnut yhä selkeämmin kuinka iso juttu se on kaikille oppilaille. Esimerkiksi tyttöjen vaatesuunnitelmat ovat melko pelottavia: oletuksena on, että kouluretkelle ostetaan uudet vaatteet alusvaatteita myöten ja kaikki asukokonaisuudet mietitään todella, todella tarkkaan käyttöpaikkaa myöten. Jo monta viikkoa sitten joku sanoi kaverilleen valinneensa vaatteet (joku kolme viikkoa ennen matkaa siis) ja viime aikoina olen kuullut ihmisten puhuvan laittaakko parhaat vaatteet Tokion vapaa-ajalle vai Tokion Disneylandiin. No, pakko se on kai myöntää että itsekin mietin vaatteet ja asukokonaisuudet etukäteen, vaikka vasta eilen eli kaksi yötä ennen lähtoä. Uusia vaatekappaleita on tasan yksi ja sekin recycle shopista, eli Suomen UFF:ia muistuttavasta paikasta.

Sää täällä Hokkaidolla on viimestään nyt todella kylmennyt, viime viikolla oli vain pari astetta lämmintä ja useimpinakin päivinä vain kymmenisen astetta. Yksi aamu sain autokyydin hostperheeltä ihan vain järkyttävän kylmän ja voimakkaan tuulen takia. Muuten olen kuitenkin harrastanut pyöräilyä lähes joka (koulu)päivä, ja edelleen paikalliset ihmiset tuijottavat kun niin joukosta erotun. :---D On se ulkomaalainen koulupuvussa vaan niin hassu näky. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa yhden tuijotuksen mukana oli myös tervehdys, kaksi jonkin kaupungin muun lukion opiskelijaa sanoivat HARROO (hello japanilaisittain) ja olivat jokseenkin tohkeissaan kun vastasin, kiittivätkin ihan. Hostperhe on kannustanut tervehtimään melkein kaikkia kun en kerran musiikkiakaan voi kuunnella (täällä se on kiellettyä pyöräilessä), vähän tekisi mieli jo ihmisten ilmeiden näkemisen takia mutta helpommin sanottu kuin tehty. Ujostuttaa. ; w ; Mutta pyöräilystä kouluun pidän hirveästi, jotenkin pyöräily koulupuku päällä japanilaisessa kaupungissa saa hämmentävän hienon fiiliksen aikaan. Etenkin jos matkalla sattuu olemaan auringonlasku ja matalalta loistava punertava valo maalaa kaiken kauniiksi. Liikennevaloissa on helppo unohtua katselemaan auringon laskemista sinisten vuorien taakse.


Tämä on otettu autosta mutta samaa fiilistä kuin aurinkolaskupyöräilyssä oli tuona hetkenä. Kuunneltiin jazzia radiosta ja tunnelma oli mitä parhain.

Ruska on ollut todella kaunista, ja alkaa pikku hiljaa lähestyä loppuaan. Hostäiti oli luvannut että kävisimme jossain tämän prefektuurin, Tokachin, erityisen kauniissa paikassa sitä ihailemassa ja valokuvaamassa. Aikaraja tälle oli koulun retki, koska sieltä palattuani ruska on luultavasti jo kokonaan loppunut. Joka lomapäivälleni on kuitenkin sattunut huono sää tai jotain muuta tehtävää, eikä eilinen, viimeinen mahdollinen lähtopäivä, ollut poikkeus. Vettä satoi kun saavista ja kylmääkin oli. Sadetta uhmaten lähdimme kuitenkin vajaan kahden tunnin päähän Obihirosta paikalliseen kansallispuistoon. Ja vaikka kylmää ja märkää oli, oli hieno reissu, oikeasti ihan liikutuin hetkittäin jälleen auton ikkunasta ja kävellen näkymiä katsellessa. Selkeällä säällä olisi tietenkin ollut vielä hienompaa ja rankkasateen takia tämmöinen poljettava rata-asia jota kokeilemaan oikeastaan mentiinkin ei ollut käytössä, mutta ei silti kaduttanut lähtö kun niin kovin nättiä oli.

Palattuamme retkeltä menimme hostveljen ja -äidin kanssa kannustamaan hostisää tämän hyvin tärkeässä (ajoja on siis joka viikko mutta tämä oli todella erityinen kisa) hevosajokisassa. Ja tadadaa, hostisäni voitti! Minulle avautui tämän ajon erityisyys vasta voiton jälkeen asioita seuraillessa. Hostäiti oli todella innoissaan ja melkein hyppi ilosta, hostisää haastateltiin tv:hen (siis erityiselle Ban'ei-paikalliskaapelikanavalle jossa näytetään ajoja, mutta oli ensimmäinen kerta kun näin siellä olevan haastattelun), hän sai valtavasti onnittelupuheluja, hevosenomistaja tuli kotiin onnittelemaan ja hostisä sai ison seinävaatteen (vastaa kai pokaalia, siis tärkeä palkinto jota hostisä on yrittänyt voittaa viimeiset 9 vuotta). Todella vaikeaa selittää kun minullekin nämä kuviot eivät ole hirveän selkeitä mutta hienoa oli. o/

Mutta siinä kaikki tältä erää, kouluretki kutsuu! Palaan Obihiroon 29. päivä, myöhään lauantai-iltana. Pitäkää peukkuja etten unohtaisi mitään pakatessa tai matkan varrelle. :-----D

I found another face to show

Tadadaa päivitysss, tässä viimeisimmät kuulumiset. Aaahh olen niin väsynyt, antakaa anteeksi kuvien vähyys (niitä kyllä on tuonnempana, stay tuned!), tekstin pituus ja mahdolliset kirjoitusvirheet. ;___;

Kouluarki on jatkunut tuttuun tapaan: vietän paljon aikaa kirjastossa itseopiskelun merkeissä, en ymmärrä 'normaaleista' oppitunneista (kuten mm. matikasta ja maantiedosta) hirveästi, syön lounasta obentousta luokkakavereiden kanssa, nautin kalligrafian ja kuvaamataidon tunneilla olosta ja niin edelleen. Hieman vähemmälle huomiolle ainakin blogissa jääneitä juttuja ovat englannin 'reading'-tunnit ja liikkatunnit, voisin niistä kertoa vähän. Reading-tunneilla käyn kahdeksan muun kakkosluokkalaisen (suurin osa kanssani samalla luokalla olevia, muutama rinnakkaisluokkalainen) kanssa. Aluksi tunnit olivat tylsiä kun kaikki tekivät jälleen kanjeja pullistelevia sanakokeita joihin en osallistunut, mutta myöhemmin tunneista tuli yhtä suosikkiaikaani koulussa. Aina tunnin aluksi puhumme kuulumisia englanniksi; mitä tehtiin viikonloppuna, miten voidaan ja muuta vastaavaa. Puhun kuulemma liian nopeasti ja monimutkaisesti englantia, ja vaikka yritän opettajan pyynnöstä hidastaa puheeni omasta mielestäni jo hölmön hitaaksi ja käyttää mahdollisimman simppeliä kieltä, ovat muut oppilaat edelleen kysymysmerkkinä. No, japanilaisten englanti tiedetään, mutta onpahan harjoitusta minullekin kun enkuksi puhumisen jälkeen useimmiten käännän saman japaniksi. Kääntämistä on myos itse oppitunnilla, useimmiten ohjelmassa on kirjan englanninkielistä tekstiä kääntämistä japaniksi. Yksi juttu jota aina teen (itse asiassa myos muilla enkuntunneilla) on esimerkkilukeminen - luen lauseen/kappaleen jonka muut sitten perässäni toistavat ja sen jälkeen kääntävät japaniksi. Tämä tapahtuu vuorotellen järjestyksessä, ja jos kohdalleni osuva tekstinpätkä on tarpeeksi helppo, käännän sen japaniksi.

Liikkatunnit täällä eivät valtavasti eroa suomen liikkatunneista, liikuntaa mitä liikuntaa, mutta erojakin kyllä löytyy. Oppitunnit ovat aina yksöistunteja, eli yhdellä tunnilla ehditaan harjoitella vain yhtä asiaa (lentopallo, pituushyppy, keihäänheitto...). Ja Japanissa kun ollaan niin kaikilla on tietysti samanlaiset koulukäyttoon tarkoitetut verkkarit, nyt myös minulla kun ne vihdoin saapuivat. Nimeni on verkkareiden kirjailussa kirjoitettu vähän kyllä väärin, イリーナ eli Iriina, koska aluksi kaikki luulivat että nimeni pitää lausua niin että keskimmäinen i olisi pitkä. Nykyään kyllä tietävät että se on ihan Irina, mutta verkkarit tilattiin ihan alussa jolloin opettajakin luuli asian olevan noin. Mutta joo, takaisin liikuntaan. Minähän olen kaikkea muuta kuin liikunnallinen ihminen, joten Suomessakin liikkatunnit ovat kiusallisia kun en vaan osaa - täällä asia on samoin mutta ehkä vielä hitusen huonommin. Koska numeroni on 41 (kaikki luokan 40 oppilasta on numeroitu, ja minä ylimääräinen olen 41), vuorotellen tehtävissä asioissa olen aina se ihan viimeinen, mikä on jokseenkin hermostuttavaa. Lisäksi alkuverryttelyssä, joka tehdään rivimuodostelmassa (joku kolme, neljä riviä joissa oppilaiden paikat on aina samat) en ikinä muista paikkaani ja sählään omiani. Liikkaope on kyllä mukava ja minunlaisiani ei-niin-liikunnallisia ihmisiäkin onneksi löytyy, joten ihan hirveää painajaista tunnit eivät ole. Esimerkiksi lentopallotunti oli hauska, vaikka sen aikana onnistuinkin peukaloni taidokkaasti satuttamaan.

Edellisellä viikolla oli kokeet keskiviikosta perjantaihin, koulu alkoi normaalisti mutta loppui jo kahdentoista aikaan kolmannen tunnin jälkeen. Suomen lukion koeviikosta erosi mm. kestämällä viikon sijaan kolme päivää ja omaamalla paikkoja kokeille kolme päivittäin. Ei käy kateeksi, vaikka ei näillä yleensä kolmea koetta päivässä ole, yleensä se kaksi ja yksi tunti itseopiskelua tai jonkun aineen normaalitunti. En tiedä kuinka paljon kokeita nämä sitten tekevät kokonaisuudessaan, kolmosluokkalaiset ilmeisesti kuusi koetta mutta omasta vuositasostani en ole varma. Eri aineitahan näillä kyllä riittää, en edes tiedä kaikkia kun minulla liian vaikeilla tunneilla on aina itseopiskelua tai japania. Minulla oli siis vain kolme koetta ja nekin kaikki vain minulle erikseen tehtyjä: Japanese Literature (nykykirjallisuuden lisäksi ikivanhoja tekstejä, joissa ei paljon muuta olekaan kuin kanjeja, vanhaa japania tai jotain):n koe oli minulle englanniksi käännetty teksti ja kanjitehtäviä omien kirjojeni ja monisteiden pohjalta. Käännetty tarina ja kysymykset olivat vaan sen verran huonohkoa englantia etten ihan kaikesta selkoa saanut, mutta kanjeista jotka kysyttiin muistin kaikki yhtä lukuunottamatta. Maantiedon kokeessa piti muistaa puolet Japanin prefektuureista ja niiden pääkaupungeista (Hokkaidon alueista Honshun puoliväliin, yhteensä 72 paikannimeä). Kolmessa päivässä onnistuin kuin onnistuinkin oppimaan kaikki, kiitos alueiden muotoihin ja nimiin liittyviin tyhmien muistisääntojen. :----D Koe meni luullakseni siis melko täydellisesti. Enkunkoe taas tuli ihan puskista. Luetunymmärtäminen (sama teksti kuin kirjassa, piti valita tyhjiin kohtiin sopivat sanat ja vastata kysymyksiin) oli tietysti helppo, mutta tekstiin liittyvien kysymysten joukossa oli kysymys USA:n osavaltioista (tekstissä mainittiin New Hampshire, piti nimetä sen lähiosavaltioita), wtf. En ihan osannut. Lisäksi en todellakaan tiennyt että minun olisi pitänyt opetella kirjan tekstin sanastoa, koska en yleensä osallistu opetukseen (opettajakin on todennut ettei siitä varmaan kauheasti hyotyä ole) ja kirjan sanaston japaniosuus on tietysti kanjeilla kirjoitettu. Sanastotehtävä siis meni penkin alle. Viimeinen tehtävä oli lyhyt japaninkielinen tekstinpätkä, joka piti kääntää englanniksi. Siinäkin oli kanjeja, mutta onneksi sellaisia jotka osasin, joten se kai meni ihan hyvin. Kokonaisuudessaan sain ehkä noin 80 pistettä sadasta, saa nähdä.

Perjantaina menin kolmen animeklubilaisen kanssa karaokeen koulumatkalla olevaan paikkaan, kokeiden lopun kunniaksi. Samaisen syyn takia paikka oli pullollaan Nansho:laisia (kouluni nimi on Minami Shougyou joten lyhennys on Nansho), monia tuli moikattua kun he yllättyivät minut siellä nähdessään. Itselläni ja yhdellä toisella tytöllä oli vähän nuhaa joten ihan hirveän hyvin ei ääni riittänyt laulaessa, mutta oli silti kivaa. Yllätyin kuinka hyvin he kaikki osasivat laulaa (oikeasti monet laulusuoritukset olisivat helposti menneet levytysmateriaalista), on melko pelottavaa kuinka kaikki japanilaiset tuntuvat osaavan laulaa. o.o Ehkä se on se harjoittelun määrä kun karaoke on täällä niin normaali vapaa-ajanviettotapa. :'DD

Suoraan karaokesta (vain pikavisiitti kotona vaatteidenvaihtoa varten) lähdin hostäidin ja -veljien kanssa Iwamizawa-nimiseen paikkaan lähelle Sapporoa. Matkaa sinne oli vajaa 4 tuntia ja perillä siis yövyimme hostäidin vanhempien luona. Perille olimme kahdeksan aikaan ja esittelyjen jälkeen söimme iltaruokaa ja keskustelimme Suomesta ja Japanista (näiden kahden kulttuurieroista, ruoasta ja vastaavasta). Tämän aikana harjoittelin kohteliasta kieltä, joka eroaa normaalista Japanissa siis melko paljon ja jota näkee aina oppikirjoissa - mutta jonka silti aina onnistun unohtamaan. Koska olen gaijin, minulle ei ikinä pahastuta vääränlaisen kielen käytöstä ja useimmiten ihan erikseen hostperheen tutut sanovat että ei tarvitse meidän kanssa käyttää, mutta yritän silti pintyttää sen mieleeni ennen kuin nolaan itseni pahemmin. Lapsiperheessä asuen sitä vaan niin helposti rentoutuu epäkohteliasta kieltä käyttämään, haha. Luokkakavereillekin se on ihan ok, joten kun käyttötilanteita tulee vain hetkittäin pitkät kohteliaat verbimuodot ja -ilmaisut livahtavat mielestä. Viikonloppuna (joka oli muuten taas aihteeksi pitkä, tämä maanantai oli vapaapäivä) kuitenkin ahkerasti harjoittelin sitä hostperheen sukulaisilla.

Naureskelin taas spamille (lukekaa alta missa). Asdasd Monty Python.

Lauantaiaamuna lähdille aamulla ostoksille Costco-nimiseen paikkaan, joka on tukkua muistuttava, amerikkalaisia tuontitavaroita täynnä oleva iso marketti jonne pääsee sisään vain jäsenenä. Jos ihan rehellisiä ollaan odotin vähän toisenlaista ostosreissua kun Sapporosta oli kyse, mutta en valittanut koska yritän joka tapauksessa pitää rahankäytön minimissä jo pelkästään kouluretken takia. Ostoksien jälkeen menimme tapaamaan hostäidin kahta eri mummoa (kahteen eri paikkaan tietenkin). Ensimmäisen luona oli sovitusti käymässä myös hostäidin isoveli perheineen (vaimo, vanhemman hostveljeni ikäinen tyttö ja vauva). Kumartelin, esittäydyin ja kerroin itsestäni jälleen kerrankohteliasta kieltä harjoitellen. Kaikki mummosta hostäidin veljeen ja tämän Tora-tyttäreen olivat hirveän mukavia, kaikki tapaamani ihmiset jaksavat edelleen päivitellä kuinka upeaa (すごい) on että osaan japania sen verran mitä nyt osaan ja myös mm. osaamieni kielien määrälle, täällä kun osataan japanin lisäksi vain englantia ja sitäkin hyvin huonosti. :-----D On myös hauska kuulla useimmiten samat asiat mitä ihmisille tulee mieleen kun kerron tulevani Suomesta: "eikös siellä ole tosi kylmä", "oletko nähnyt revontulia?" "eikös sauna ole Suomesta?" "ai onko Muumit suomalaisia?" Suomalaisesta ruokakulttuurista puhuttaessa ihmiset yllättyvät kun kerron että kyllä, myös riisiä syödään aina välillä. Selitän myös aina, että ihan oikeasti supisuomalaisia ruokalajeja on suhteellisen vähän ja että Suomessa syödään paljon muiden maiden ruokaa (etenkin omassa perheessäni).

Ensimmäisen mummon parvekkeen näkymä.

Toisen mummon puutarha.

Sunnuntaiaamuna lähdimme aikaisin armeijan matsurille (eli siis ihan vaan armeijan tapahtuma, esillä niiden käyttämää kalustoa jota voi katsella ulkoa ja sisältä, lento- ja ampumisnäytöksiä, ruokakojuja jne.). Vanhempi hostveli haaveilee armeijaan liittymisestä (täällä se on siis vapaahetoista) ja kunnon perinteisen pikkupojan tapaan pitää armeijaa hirveän hienona ja coolina ja aina univormumiehiä tai armeijan ajoneuvoja liikenteessä nähdessään tekee tervehdyksen innokkaasti, joten tällaiset tapahtumat ovat aina must. Minä en asian viehätystä ihan täysin ymmärrä, mutta en kuitenkaan valita etenkään kun näen kuinka innoissaan lapset ja osa aikuisistakin ovat. :'DD Mutta niin, armeijan tapahtumaan siis tuli mukaan myös hostäidin vanhemmat ja paikan päällä tavattiin jälleen sovitusti myös hostäidin veljen perhe. Tapahtuma oli kunnioitettavan iso, Hokkaidon (Sapporon) armeija... asia on kuulemma suurin koko Japanissa. Ympäri tapahtuma-aluetta kuljettiin minibusseilla ja main event, eri ajoneuvojen paraatinomainen esittely ja sen jälkeen tapahtunut ampumisdemonstraatio, oli kieltämättä melko massiivinen. Tuon esittelyosion kohdalla olin kyllä nukahtaa pystyyn, en ihan hirveästi nähnyt eroa kaikkien niiden eri panssarivaunujen ja rekkojen välillä eikä erilaisten armeija-ajoneuvojen näkeminen oikein saanut innostumaan. Juuri kuin luulin sen vihdoin loppuvan minulle kerrottiin että pääjuttu alkaa kymmenen minuutin päästä. :---D Ja sitten alkoikin se toiminta, ja täytyy myöntää ettei kaiken sen pamauttelun vieressä enää nukuttanut.

No tässä nyt ois niitä panssarivaunuja.

Armeijatapahtuman jälkeen kävimme vielä toisella matsurilla, joka oli omenafestivaali. Itse omena-asia meni vähän ohi, mutta lapsille ostettiin hattaraa japanilaiseen matsuri-tyyliin (japanilaistyyliin lasten tv-sarjojen hahmojen koristamissa muovipusseissa) ja syötiin yakinikua eli grillattua lihaa, sushia ja okonimiyakia. Sopivasti hetken päästä alkoi myös taiko-näytös, olen nähnyt mainittua rummutusta vain ohimennen peleissä, joten oli hienoa kokea se livenä. Oli todella siistiä, harmitti kun lapset olivat niin väsyneitä että lähdimme esityksen loppupuolella pois. Menimme siis hostäidin vanhempien luokse vielä yhdeksi yöksi. Illalla rentouduin tv:n ääressä ja pääsin myös kokeilemaan yukataa. Vaikka käyttö olikin vähän tukalaa kuten olin kuullut, otti taas päähän kuinka en päässyt tulemaan maaliskuussa tai ennen kesää / kesällä, olisi ollut todella mahtavaa mennä isolle kesämatsurille yukata päällä. Nyt käyttömahdollisuksia ei oikein enää ole kun sääkin on jo kylmä. Mutta ainakin pääsin moista kokeilemaan.


Taikoesitys.

Automatkoilla matsureille ja takaisin tuli ihasteltua vihdoin täälläkin alkanutta ruskaa, värikirjo on jo nyt upea vaikka suurimpaan loistoon on kai vielä hetki aikaa ja etenkin ruskan peittämät vuoret ovat upea näky. Tänään matkalla kotiin otti päähän todella paljon kun en muistanut pakata kameran laturia mukaan, kamerasta loppui akku yukatakuvan ottamisen jälkeen joten ruskan kuvaaminen piti jättää tuonnemmaksi vaikka matkalla oli upeita näkymiä. Ruskan lisäksi olisin halunnut ottaa kuvan mm. japanilaisesta linnasta ja tästä isosta kaverista. Toivottavasti tilaisuuksia vielä tulee, ainakin koulun retkellä yritän pitää huolta kamerasta ja sen akun riittävyydestä että kuvia saan kaikesta muistamisen arvoisesta.

Mutta siinä kaikki tällä kertaa, kiitos jos jaksoit lukea tänne asti! Ensi kerralla lupaan laittaa kunnon ruskakuvia ja loppupiristykseksi videolinkin johonkin täällä suosittuun juttuun.