From a waterfall to Sapporo and back

Eli joo kerron nyt toisesta pitkästä viikonlopusta, jonka aikana ehdin ihastua Hokkaidon luontoon taas vielä vähän enemmän ja nähdä edellämainitun saaren suurimman kaupungin AFS Day:n merkeissä. Kuvia riittää ja itse asiassa myös videoita, mutta jälkimmäisiä en taida tänne blogiin siirtää koska se olisi luultavasti vaivalloista tai ainakin hidasta.


Koufukun asema, jonka nimi siis tarkoittaa onnea ja jonka toiminnan aikana sen lippu oli matkalipun lisäksi lippu onneen, siksi ihmiset ovat liimainneet niitä asemarakennuksen seiniin.

Viime perjantai, 23. päivä, oli siis jokin syyspäivä ja siksi vapaata koulusta. Päätimme hostperheen (äiti ja hostveljet) kanssa lähteä jonnekin, ja mietinnän jälkeen päivän ohjelmaan päätyivät perunafestivaali ja paikallinen pikkunähtävyys, Koufukun juna-asema ("Onnen asema"). Mukaan lähti myös thaimaalaisvaihtari. Perunafestivaali oli jo loppu kun paikalle pääsimme, mutta kävimme sen sijaan läheisellä vesiputouksella (!) jonka ympäristö oli todella kaunista. Samaa kuin tähänkin mennessä, mutta tuskin vielä pitkään aikaan tai peräti koskaan kyllästyn: hyvin rehevää, melkein sademetsämaista metsää ja sen peittämiä vuoria.


Mainittu vesiputous, oli aikas hieno näkymä se.

Lauantaina suunnitelmana oli olla kotona sunnuntaihin (AFS Day Sapporossa, josta meille oli kerrottu jo ensimmäisinä päivinä Tokion orientaatiossa) valmistautuen, mutta käytinkin siihen vain osan aamupäivästä mennen iltapäivällä Obihiron keskustaan viimeiselle matsurille muiden Obihiron vaihtarityttöjen kanssa. Hengailimme ostoskeskuksessa kuin kunnon teinit konsanaan ottaen parit purikurat, ja myöhemmin vietime aikaa ulkona aseman lähellä. Päivän lopuksi kiertelimme kovin pieneksi osoittautuneessa matsurissa (söin suklaacrepen, oli syntisen hyvää) ja suuntasimme kotiin - hyvissä ajoin koska seuraavana päivänä piti herätä viideltä.


Matsurin pieniä, vain viitisen ihmistä vetäviä väliaikaisravintoloita sisältävä käytävä lamppuineen.

Sunnuntaina tosiaan oli AFS Day. Odotukseni olivat aika matalalla, koska vaikka hyviäkin juttuja oli, kuten muaalla Hokkaidolla asuvat vaihtarien jälleennäkeminen ja tapahtumapaikka, Hokkaidon suurin kaupunki, tiesin ettemme näkisi kaupunkia lainkaan sisätiloissa olemisen takia, ja itse ohjelma tulisi olemaan tylsähkö. Itse ohjelma siis sisälsi vain vaihtarien esittäytymispuheet sekä yhden paneelikeskustelun johon Hokkaidon 20 vaihtarista vain aiemmin valitut kaksi Sapporolaista osallistuivat. Päivä kokonaisuutena ei kuitenkaan ollut tylsä kuten luulin - päinvastoin, jo bussimatka oli hauskin bussimatkani vuosiin, eikä paikankaan päällä ollut hassumpaa. Puheeni ei oikein mennyt putkeen mutta en jäänyt murehtimaan asiaa liikaa. Paneelikeskustelu nyt oli vähän jäykähkö, mutta oli hetkiä joina itsekin olisin halunnut osallistua ja tietenkin kaikki sen ulkopuolella oli hauskaa. Kaikki Hokkaidon vaihtarit ovat hauskaa porukkaa, ja ohjelman loputtua käytimme vapaa-aikamme kuulumisten vaihtoon yhteiskuvien ottamiseen ja puhelinnumerojen vaihtamiseen. Tapasin myös ensimmäisen suomalaisen täällä, yksi kaunis nuori nainen tapahtuman henkilökunnassa oli suomalainen. Hänkin oli lukiovaihdossa ja myöhemmin opiskeli myös politiikkaa Japanissa, edelleen yksi esikuva lisää (jos joku siis ei tiennyt haaveilen jo nyt myös korkeakouluvaihdosta Japanissa, etenkin kun tämä jäi niin lyhyeksi). Sapporo näytti tosi hienolta, Hokkaidon isoin kaupunkihan se on ja aina pienellä paikkakunnalla asuneena oikeasti isot kaupungit jaksavat edelleen viehättää. Huokailin kauniiksi tulomatkalla nähtyjen vuorien ja metsien tavoin myos kaupunkinäkymää ja otin paljon kuvia rakennusten kattojen täyttämästä horisontista. Jälkimmäistä tein etenkin paluumatkalla, jolloin kaupunkinäkymää väritti kaunis auringonlasku.


Sapporonäkymää bussin ikkunasta.

Tämä kouluviikko on lähtenyt käyniin sujuvasti kuten edellisetkin, onnistuin nukkumaan univelkaa pois sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joten en ollut kovin väsynyt edellisen päivän superaikaisesta herätyksestä huolimatta. Edelleenkään en oikein meinaa löytää rohkeutta puhua ihmisille välitunneilla itse, mutta lounastauolla onneksi on aina seuraa ja vähän kerrallaan rohkaistun muillekin puhumiseen. Yritän ajatella että kyllä se siitä, vaikka toivonkin usein kaiken käyvän nopeammin, koska aika täällä on niin lyhyt vuoteen verrattuna. Hauskaa kuitenkin on, hostperhe on vaan niin mahtava ja mm. sitä koulun retkeä odotan innolla.


En ole vielä esitellyt AFS:n lainapuhelinta jolla aluksi otin kuvatkin, mutta tässä se on. Kamalassa katastrofissa joka puolitti vaihtovuotenikin oli pieniä hyviä puolia, esim. AFS:n päätös antaa vaihto-oppilaille japanilaiset lainakännykät.

Tässä kaikki tällä kertaa, pistäkää ihmeessä kommenttia!

Things to look forward to and things to remember

Eli joo, arki taalla jatkuu, mitaan valtavan jarisyttavaa tassa postauksessa ei siis ole, mutta kuulumisiin kuuluu myos uusia juttuja. Alun tekstistä puuttuu ääkköset koska kirjoitin sitä koulun vapaa-ajalla, pahoittelut.

Tota joo. Näin käy kun eksyy sateessa, lisäinfoa alempana.

Viime viikko oli ensimmainen ihan kokonainen kouluviikko, siihan asti on ollut aina ainakin yksi paiva jotain erityista tai vapaata. Tallakin viikolla on kaksi vapaapaivaa (vanhusten arvostuspaiva ja joku syyspaiva, lomaa siis kaikilla kouluilla), itse lomat ei kai Japanissa ole valtavan pitkia mutta naita satunnaisia lomapaivia taas sitten riittaa joka lahtoon. Mutta niin, kouluun olen nyt viimeistaan viime viikolla tottunut, ja pyorailykin tanne ja takaisin sujuu. Viime viikon keskiviikkona (toinen pyorailypaiva) viela eksyin kotimatkalla, mutta sen jalkeen en. Alun aamuina kuten myos tuona keskiviikkona pyorailin kouluun myos Obihiron hevostalleilla (eli omasta kodistani vain sadan metrin paassa) asuvan ykkosluokkalaisen tyton kanssa ja jutellessa tajusin painaa tienvarren rakennuksia viela huonommin kuin yleensa. Joten vaikka koulumatka on hyvinkin simppeli (kaksi kaannosta ja suoraa), unohdin sen kotiin palatessani. Hostmaman piirtaman hyvin pelkistetyn kartan avulla selvisin kuitenkin kotiin asti, tosin jonkin aikaa ensin harhailtuani ja litimaraksi noin eksyilyn puolivalissa alkaneessa kaatosateessa kastuneena. Myohemmin koko juttu jo nauratti.

Animekerhon ihmisiä! Kaksi vasemmanpuoleista ovat omalla luokallani, oikealla olevat rinnakkaisluokkalaisia. ....Ja pitää sanoa että onnistuin ottamaan epäedustavan kuvan kaikista, oikeasti he ovat oikein nättejä ;___;

Vaikka edelleen ainakin valitunnit vietan yleensa yksi oman pulpettini aaressa piirtaen tai vain hiljaa istuen ja kuumuuden takia viuhkaa heiluttaen, on sosialisointi sujunut jo hieman paremmin. Lounaan tullessa minulla on jo kaksi 'luottoryhmaa' joiden luo uskallan menna oma-aloitteisesti kysymaan etta voinko syoda yhdessa heidan kanssaan, joten ainakaan syomaan en ikina joudu yksin. Siina samalla myos juttelen kiitettavasti, silla vaikka ekojen paivien lounaat soin myos porukassa oli kiusallinen hiljaisuus aika isossa osassa. Nailta ihmisilta olen myos saanut jo vapaa-ajanviettoehdotuksia, toisen ryhman, joka koostuu animekerhon ihmisista, paatin jo paivankin, jolloin menemme pelihallille karaokeen. Aamun pyorailyseura-tyttokin lupautui ottamaan purikuraa kanssani joku paiva, ja koska asumme niin lahekkain, han kutsui myos (kertoen ensin siivoavansa) tulemaan heille joskus. Haluan todella menna koska heilla on kissoja. ; u ; No okei tietenkin muutenkin.

Ei liity ihan vielä tekstiin tämä mutta myöhemmin.

Pikku hiljaa sujuva sosalisointi oli hyodyllista myos silloin kun teimme ryhmat koulun retkea varten. Koko luokka ryhmaytyi melko nopeasti ja mina jain kuin nalli kalliolle, ja opettaja kehotti vain valitsemaan jonkun ryhman. Animekerhon ihmisia sisaltava ryhma oli taynna, joten menin sitten hetken "; A ; aa mita teen"-panikoinnin jalkeen ryhmaan, jossa oli ihmisia joiden kanssa olen syonyt lounasta ja joiden nimet jopa muistan. Ensin vahan huoletti koska he eivat tosiaan todellakaan viittoneet minua ryhmaansa tai mitaan ja pelkasin vahan etteivat halua minua, mutta olivat kylla tosi ystavallisia sitten kun lopulta heidan luokseen menin (okei jokainen japanilainen olisi mutta oikeesti ei sen jalkeen enaa ollut kiusallista) ja opettaja mainitsi myohemmin etta yksi tytoista oli sanonut etta oli odottanut minua ryhmaan muttei ollut uskaltanut sanoa mitaan. Eli kylla se siita, pitaa vaan pitaa positiivinen asenne paalla ja yrittaa olla sosiaalinen myos oma-aloitteisesti.

Mm. tämän pääsen näkemään koulun retkellä, lisää siitä tuossa alempana.

Olenko muuten pahemmin puhunut blogissa tuosta retkesta? o.o Juttuhan on se etta iso osa koko koulusta (monia kerhon tai muun syyn takia Obihiroon jaavia oppilaita lukuunottamatta) lahtee lokakuun lopussa retkelle Kiotoon, Osakaan (Osaka on muuten Oosaka, jos sen lausuu yhdella o:lla se on kuin pilkkaa tekisi koska 'oo' on suuri, 'o' ei) ja Tokioon ja myos noiden kaupunkien lahella oleviin kuuluisiin paikkoihin joista en kauheasti etukateen tiennyt. Retki on hyvin kallis ja monille tosi iso juttu, ja sen lisaksi etta retki maksaa paljon ottavat lahes kaikki valtavasti rahaa mukaan ja kayttavat sen kaiken tuliaisiin. Opettajani jopa sanoi etta tama on hyvin tyypillinen japanilainen kouluretki, se etta otetaan kaikki raha ja kaytetaan se Tokiossa tms. on siis aika normaalia. Ennen tanne tuloa ajattelin etten mene retkelle sen hinnan takia, mutta hyvin onnekkaana perheeni Suomessa kuitenkin paatti mahdollistaa menoni sinne. Ja pakko sanoa etta olen kylla siita ihan jarjettoman iloinen, viime paivina koulussa ollaan puhuttu retkesta mm. maantiedon, kotitalouden (jonka aihepiiri ylettyy siis tuliaisten ostamiseen asti) ja oman luokan homeroom-tunneilla, ja odotan retkea jo suurella innolla. Kierramme siis noin 200 oppilaan, yhdentoista opettajan, kahden matkaoppaan ja yhden valokuuvajan (ammattilaisvalokuvaajan palkkaaminen koulun rektelle on kuulemma ihan normaalia, aijaa) kaikki kuuluisimmat nahtavyydet mainituista kaupungeista viiden paivan aikana. Tuon lisaksi oppilailla on vapaa-aikaa kussakin kaupungissa ja Tokion Disneylandissa / Disney Sea:ssa (pitaisi noista valita jompikumpi) runsaasti, tama siis tanaan tehdyissa ryhmissa. Yopyminen tapahtuu japanilaisessa majatalossa (ensimmainen yo) ja hotelleissa ja kulkeminen lentamisen ja junien lisaksi suureksi osaksi bussilla (4 kpl koska joo paljon porukkaa).


Mononokemetsää vuorien päällä.

Okei nyt tämän kirjoitusta jatkaessani on keskiviikon, eli toinen tämän viikon ylimääräisistä lomapäivistäkin on takanapäin, ja ylihuomenna alkaa toinen pitkä viikonloppu peräkkäin. Ei valittamista. Viime perjantaina kotiin tultuani lähdimme saman tien hostperheen (miinus hostisä jolla on viikonloppuisin töitä) kanssa ajamaan kahden tunnin päähän hostisän äidin ja veljen perheen asuinkaupunkiin, jossa oli vuoden viimeinen kesäfestivaali, matsuri ainakin näillä seuduin. Matkalla oli kaunis auringonlasku ja myöhemmin paljon metsän peittämää vuoristoa. Miyazakin leffoja katsoneille voin sanoa että metsät olivat kuin suoraan Totorosta tai Prinsessa Mononokesta. Ensimmäisen tunnuslaulua kuunneltiin matkalla hostäidin iPodista, kuten myös monia muitakin tuttuja lauluja joiden mukana lauloin hymy huulilla. Tämän lisäksi matkalla oli valtava määrä peuroja (jap. shika), näin ainakin viisi vaikka puolet meni pimeyden ja harjaantumattomien silmien takia ohi. o.o Perillä kiertelimme matsurissa, söin paistettuja nuudeleita joiden päälle laitettiin kananmuna ja kuuntelin yläaste/ala-asteikäisen tytön laulavan Lady Gagaa pelottavan hyvin. :----D Lapsille ostettiin jäähilettä ja hattaraa ja narunvedoan periaatteen omaava arpalipuke jolla he saivat lelut. Yövyimme senjälkeisen ja vielä seuraavankin yön hostisän veljen perheen luona. Veljellä ja hänen vaimollaan on supersuloinen 8-vuotias tyttö, jonka kanssa sitten host-veljeni ja välillä minäkin leikimme. Pääsin myös pelaamaan Wii:llä (ensin keilausta ja sitten myöhemmin paria kauhupeliä), keräämään marjoja puistossa (joo älkää kysykö), puhaltamaan saippuakuplia ja vierailemaan isolla järvellä simpukoita keräämässä, hauskaa oli.


Paluumatkalla sain bambeista (köh siis peuroista) kuviakin, menomatkalla pimeässä se ei oikein luonnistunut.

Toissapäivänä eli maanantaina eli sinä tämän viikon ensimmäisenä ylimääräisenä lomapäivänä pääsin vihdoin tapaamaan sen vanhan pariskunnan, joiden luona minun oli tarkoitus asua maaliskuusta elokuuhun alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ihan hirveän mukavat kaksi ihmistä! Olisin varmasti viihtynyt todella hyvin heidän korkeasta iästään huolimatta, juteltiin pitkään kuulumisistani, eri maiden ruoasta ja monista muistakin aiheista pitkään ja syötiin kakkua, hymyilin ja nauroin paljon ja ilokseni hekin. Päivittelimme kuinka harmi oli etten päässyt maaliskuussa tulemaan ja olen päättänyt selvittää olisiko mitenkään mahdollista jäädä tänne ensi kesään asti, koska samassa tilanteessa olevia oppilaita (joiden vaihtoaika puolittui maanjäristyksen takia), joiden annetaan kuitenkin jäädä vuodeksi on useampia, yksi myös Suomesta. Olin muuten taas iloinen että osaan japania, koska vanhoina ihmisinä he eivät osanneet lainkaan englantia. Kielitaito antaa mahdollisuuden tutustua moniin ihaniin ihmisiin, jee.


Näkymä kyseisten ihmisten parvekkeelta (asuvat yhdeksännessä kerroksessa japanilaiseksi huomattavan tilavassa asunnossa).

Tämä vain kolme päivän pituinen kouluviikko on tähän mennessä ollut varsin mukava, tulen yhä paremmin toimeen luokkalaisten ja muiden koulun oppilaiden kanssa ja oppitunnitkin sujuvat jo positiivisella rutiinilla. Yritän kovasti painaa mieleen kanjeja, joihin minulla on viha-rakkaussuhde: toisaalta kanjien täyttämä teksti ja etenkin kalligrafia on minusta nättiä, ja edellisen tekeminen on melko hienoa, mutta samalla ne ovat ehdottomasti vaikein ja siis ärsyttävin osa japanin kieltä. Mieleni tuntuu hylkivän niitä kuin teflonpannu, tunnistaa onnistun noin kuutisenkymmentä mutta kirjoitustavat eivät jää yhtään mieleen. Ongelmana on myös se, että olen lykännyt kanjien opiskelua Suomessa hyvin kauan, ja vaikka puhuminen ja kuullun kielen ymmärtäminen alkaa olla jo keskitasoa (intermediate?), en kirjoitettua kieleä osaa puoliksikaan yhtä hyvin. Joulukuussa vuosittain ympäri maailmaa järjestettävässä Japanese Language Proficiency Test -nimisessä japanin tasokokeessa pitää valita yksi taso, joten sen kannalta sujuva puhuminen ja kuullunymmärtäminen menee vähän hukkaan, kun en mitenkään pysty oppimaan niin paljoa kanjeja että se olisi samaa tasoa kuin puhuminen, edellinen kuin kehittyy melkein itsestään. Mutta toisaalta tällä hetkellä en vielä tee läpäistyllä kokeella kauheasti mitään, ja tietenkin tulen jatkamaan kanjien opiskelua, joten yritän olla murehtimatta asiaa liikaa kuitenkin kanjienkin opiskelua sinnikkäästi jatkaen.


Järvi jossa kahlasimme viikonloppuna, vesi oli hämmentävän lämmintä! Ja löysin paljon kauniita simpukoita.

Eilen sain asiat vihdoin sovittua koulun myymäläkerhon/klubin opettajan kanssa, ja myymäläpäiväkseni päätyi keskiviikko, jonka vuorolaiset ovat kaikki kakkosluokkalaisia. 'Töitä' klubissa on aamuisin, lounastauolla ja koulun jälkeen. Aikainen aamu ei tuntunut kamalan pahalta vaikka edellinen ilta menikin myöhään sinnikkään pikkuveljen takia, ja muutenkin olin onnellinen päätöksestäni vaikka se tätä päivää ennen vähän mietityttikin. Opettaja oli kertonut että näin aluksi olen jonkin aikaa vielä sivummalla, auttaen kaikessa muussa kuin itse myynnissä, koska ensin minun täytyy tutustua käytäntöihin ja opetella tuotteiden nimet ja hinnat ulkoa. Pelkäsin että olemiseni klubissa menisi pelkäksi kiusaantuneeksi seisomiseksi tai istumiseksi, mutta toisin kävi - minulle oli kuin olikin tekemistä ja kanssavuorolaiseni (kaksi tyttöä ja yksi poika, kaikki kakkosluokkalaisia) ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Tuotteiden opettelukaan ei tunnu kovin ylivoimaiselta, koska eniten myyvät juomat (erilaisia mehuja, kaakaota ja maitokahvia sekä -teetä), joiden nimet ovat kaikki englanniksi (ja engranniksi, japanilaisväännöksinä). Sama pätee oikeastaan myös jälkiruokiin, puddingeja on paljon ja niin edelleen.

Mutta siinä kaikki tällä kertaa, kuulumisiin! Odotan taas innolla kommentteja ja kysymyksiä, jos yhtään mitään mieleen tulee niin ilahdun varmasti jos kerrotte. C:

Kuulumiset koulusta karaokeen

Nyt Japanissa reilut kolme viikkoa oleiltuani alkaa elämä olla aika lailla arkea. En voi mitenkaan uskoa että aikaa on kulunut muka vasta noin vähän, tuntuu kuin olisin ollut täällä ainakin kuukauden. Perhe ja koulukin tuntuvat jo todella tutuilta. En tiedä missä vaiheessa se kulttuurishokki ja koti-ikävä yleensä iskee, mutta itse en kyllä ole huomannut sita pienimmässäkään määrin. Tietysti on paljon ikäviäkin hetkiä jolloin olen hukassa tai tunnen oloni yksinäiseksi, mutta ne eivät ole mitenkään ylivoimaisia tai pitkään kestäviä. Elämä täällä sujuu siis aika lailla ilman suurempia ongelmia.

Ensiksi haluan kertoa viime viikonlopusta ennen kuin unohdan sen. Lauantaina oli armeijafestivaali (jonne menin hostveljeni suuren kiinnostuksen ja unelman takia), ja AFS:n tervetulotilaisuus Obihiron vaihtareille. Valitettavasti samalle päivälle sattui ihan kamala saa, satoi kuin saavista kaatamalla. Kavimme siita huolimatta hostveljen iloksi kiertelemassa armeijatapahtumapaikalla, ja nyt osa lukijoista on ehka hukassa mutta tuli todella vahvasti pienen kotipaikkakuntani ilmailupaiva mieleen :----D Erilaisia armeijan ajoneuvoja, lentonaytoksia ja muuta vastaavaa. Kaynnin jalkeen pyorahdimme kotona vaihtamassa kuivat sukat ja lahdimme sitten AFS:n tilaisuuteen.


Obihiron muut tyttövaihtarit: Thaimaalainen Namsom, filippiiniläinen Rachel ja tanskalainen Cecilie.

Olin melko innoissani, koska olin todella iloinen etta pääsisin nakemaan muut vaihtarit uudelleen. Ja hauskaahan se oli! Ensiksi kävimme läpi hieman käytännon asioita, kuten ID:ita, kouluasioita ja sääntoja lapi, mutta sen jälkeen teimme kaikkien paikalla olevien kanssa ruokaa. Paikallahan oli viiden vaihto-oppilaan (minun lisakseni kolme tyttöä ja yksi poika, kotimaina Filippiinit, Tanska, Thaimaa ja Korea) lisäksi osa hostperheistämme ja paljon AFS:n vapaaehtoisia. Ruoaksi teimme mm. takoyakia (googlettakaa nimet jos ette tiedä, olen juuri nyt liian laiska selostamaan) ja yakisobaa, ja yhdessä kokkaaminen ja samalla jutteleminen oli hauskinta pitkään aikaan. Yksi vapaaehtoisista oli myos tuonut hattarakoneen (!), mika ilahdutti meitä vaihtareita ihan yhta paljon kuin minun ja filippiinilaistytön kahta 3-4-vuotiasta hostveljeä (alla). :'D


The cutest kids around. <3

Tyttövaihtarien kanssa olen todella hyvää pataa (korealaispoika on vahan hiljainen ja.. miten sita nyt kuvailisi.. kiusallinen tapaus, vaikka osaa kylla todella hyvää japania), tilaisuuden aikana totesimme kymmenia kertoja kuinka kivaa olisi hengata yhdessa (mm. kayda purikurassa), mahdollisimman pian. Ja kaikeksi onneksi tama onnistui, tanskalaistytto ei voinut tulla mutta filippiinilais- ja thaimaalaistyton kanssa menin seuraavana paivana (eli sunnuntaina) pelihalliin, missa otimme purikurakuvat ja pelasimme paljon arcade-peleja aina Dance Dance Revolutionista nyrkkeilyyn ja rumpupelista Silent Hill Arcadeen. Oli tosi kivaa, vaikka sita kestikin vain pari tuntia (thaimaalaistyton piti lahtea ja hostveljeni jotka olivat siis mukana alkoivat olla väsyneitä).


Tämän viikon lukujärjestyksestä kolmasosa oli Self Study & Free Timea koulun kirjastossa, ja oikeasti opiskelen japania noina hetkinä, vaikka myös välillä käytän tietokonetta.

Ensimmäinen melkein kokonainen kouluviikko (torstai oli vapaata koska oli koulun vuosipäivä) on nyt takanapäin, ja alan kovasti tottua kouluunkin. Eilen, perjantaina, sain vihdoin lainapyörän josta olin haaveillut, kävi niin onnekkaasti että naapurin Haa-senseillä (hevoskouluttaja) oli kaksi pyörää, josta toinen (jostain ihmeen syystä? ehkä kuitenkin tyttären takia) on söpö haalean vaaleanpunainen korillinen pyörä, juuri sopivan kokoinenkin. Sen sain lainaan ja todella lähellä asuva tyttö samasta koulusta (ykkösluokkalainen) ystävällisesti saatti minut kouluun, koska tähän asti olin lähtenyt kotoa vain autolla enkä olisi itse siis osannut edes kouluun suunnistaa. :'DD Ihan lähellä se ei olekaan, kahdeksan aikaan lähdettiin kun koulu alkaa 8:30. Noin vartti tai 20 minuuttia matkaan meni. Mutta jotenkin pyöräily kouluun ja koulusta pois koulupuku päällä saa hymyn huulille, olen haaveillut japanilaislukiolaisen elämästä niin kauan että tuntuu tosi onnelliselta nyt.


Otin tämän kuvan salaa pulpetin alta, koska en ole niinkään varma saisinko käyttää kameraa koulussa tai edes ottaa sitä mukaan. o.o Tuonnempana kuvassa punaisen repun jälkeen oleva tyttö on yksi monista urheilijatytöistä, jotka ovat hyvin omistautuneita klubeilleen ja ovat myös niiden takia leikanneet hiuksensa poikamaisen lyhyiksi hyödyn takia.

Olen nyt katsastanut kaikki neljä klubia joista olin kiinnostunut: koulun myymäläklubi, taideklubi, ESS (English Speaking Sociaty) ja animeklubi. Ja koska eilen kuulin opettajalta että saan erityistapauksena valita kaksi klubia, olen päättänyt liittyä koulun myymäläklubiin ja animeklubiin. Koulun myymäläklubi siis nimensä mukaisesti pyörittää koulun kauppaa, jossa myydään juomia ja pikkusyötäviä. Asiakkaita riittää, joten klubi on hyvä tapa tavata muita oppilaita joita en muuten tapaisi. (esimerkiksi niitä poikia joita ei mun luokalla ollenkaan ole) Ja opinpahan laskemaan vaihtorahat japaniksi. Kauppa on auki päivittäin, en tiedä kuinka paljon klubissa on jäseniä mutta ainakin minulla tulee olemaan yksi vuoro viikossa, jolloin olen paikalla kaupassa aamulla, lounastauolla ja koulun jälkeen. Taideklubi ja ESS olivat aika laimeita, taideklubissa ihmiset kyllä juttelivat - mutta vain toisilleen eikä ollenkaan minulle ja ESS:ssä taas kaikki taisivat ujostella englannin puhumista edessäni, sillä kiusallista hiljaisuutta riitti. Viimeisenä katsastettavana animeklubi tuli ihan puskista - siellä minulla oli oikeasti todella hauskaa! Heti paikalle tultuani hauska senpai (ylemmän vuositason oppilas) hehkutti kuinka otettu oli kun tuli käymään ja kävi ilmi että pidämme joistain samoista animeista. Innostui vielä enemmän nähtyään piirustuksiani ja kirjoitin hänelle tämän blogin (halusi nähdä vaikka onkin suomeksi) ja piirustussivuni (deviantart)in osoitteen ja piirsin Kuroshitsujin Sebastianin alle. :'DD Myös muut oli todella kivoja ja paljon juttelin myös esim. luokkalaiselleni joka oli maininnut animeklubista minulle koulun päiväretkellä. Lopuksi nälkäisenä kotiin lähtiessäni yksi klubilaisista saattoi minut osat matkaa koska asuu samalla suunnalla. Kotona olin pelkkää hymyä.


Torstaina eli tämän viikon ylipääräisenä vapaapäivänä kävimme hostäidin ja -veljien kanssa fuwafuwassa eli vähän kauempana Ecology Parkissa, jossa on suuri.. no, pomppulinna joka ei ole linna vaan monta isoa kukkulaa, seuraavat kuvat ovat sieltä.

Torstain aktiviteeteista kerron kuvateksteissä. Eilen perjantaina animeklubin lisäksi pidin puheen _koko koululle_, olin kamala hermoraunio koko päivän (minun "tervetuloseremoniani" ja oppilaskunnan hallituksen vaalit olivat siis viimeisellä tunnilla) ja sain onnentoivotuksia opettajilta ja luokkalaisiltani. Hermostuneena unohdin noin puolet puheessa ja takeltelin vähän, mutta ei se nyt ihan hirveä katastrofikaan ollut. Puheen jälkeen ihmiset sanoivat "otsukaresama~" mikä on hieman vaikea kääntää mutta voisi vastata suomen "hyvää työtä"-ilmausta. Ensi maanantaina kierrän normituntien lisäksi ykkösluokkalaisten enkuntunneilla yhden amerikkalaisen englanninopettajan isän (joka tulee vierailemaan kouluun kanssa) vieraana ja kerron Suomesta englanniksi ja japaniksi. Huomenna varmaan pitää tehdä valmistelut sitä varten.


Tässä fuwafuwa.

Tänään lauantaina oli Obihiron ulkomaalaisasioista huolta pitävän tahon järjestämä kansainvälinen lukiolais'fest', joka oli muiden vaihtareiden taas tapaamista lukuunottamatta turhin homma ikinä. Kaikkien odotuksien vastaisesti koko homma oli melko tylsä, hauskan tutstumisen vaihtarien ja japanilaisten lukiolaisten välillä sijaan meidän jaettiin ryhmään ja opiskelimme asioita seuraavista maista: Benin, Afghanistan, Filippiinit ja Myanmar. En yhtään tajua miksi! Paikalla oli yksi aikuinen kustakin maasta ja heiltä kysyen ja heidän kollaasejaan katsellen meidän piti tehdä esitelmä oman ryhmän maasta. Olo oli kun koulun maantiedon tunnilla ja meidän ryhmässä ryhmähenkeä oli heikosti ja tunnelma oli kiusallinen. Mutta jaa, tulipa opittua jotain ja taas pääsin viettämään aikaa muiden vaihtarien kanssa - menimme jälleen pelikeskukseen ja tällä kertaa myös filippiiniläis- ja tanskalaistytön kanssa karaokeen. Karaokessa etenkin filippiiniläistytön kanssa laulettiin suosikkianimetunnarit ja poplaulut sydämemme pohjasta. Hauskaa oli, ja ennen karaokea minulla ja tanskalaistytöllä oli eeppiset tanssipelikaksintaistelut. Kävi ilmi että hän voitti pienenä tanskanmestaruuden Dance Dance Revolutionissa. :------D Ei ollut kuitenkaan pelannut vuosiin ja voitin, hah.


Katukuvaa Obihirosta.

Mutta siinä kaikki tällä kertaa, kommentteja odotan aina innolla ja kysymyksiinkin vastaan enemmän kuin mielelläni! Loppuun vielä kaksi kuvaa, toinen torstai-illalta ja toinen tämän päivän aamupäivältä.


Torstai-iltana kutsuin Rachelin meille ja grillattiin yhdessä hostperheen ja naapurien kanssa ja pimeän tultua 'tehtiin hanabia' eli... poltettiin japanilaisia 'ilotulitteita', jotka ovat jotain suomalaisten ilotulitteiden ja tähtisadetikkujen väliltä.


Paikka missä koukoufest oli oli todella nätti! Tai siis tämä tila itse tapahtumahuoneen ulkopuolella oli.

Koulunalku

Aloitin tosiaan koulun tämän viikon keskiviikkona ja nyt viikonlopun alkaessa voisin kertoa siitä jotain. Kuvia ei ole, koska kännykän käyttö on ankarasti kiellettyä, jopa minulle. Okei no eilen sain luvan kysyttyäni ottaa yhteyttä hostäitiin mutta muuten en.


Tää ei liity kouluun yhtään mitenkään, mutta toissapäivänä grillattiin hostperheen ja niiden tuttujen kanssa taas ja sitten vähän myöhemmin saapuva ihminen toi kakkua. Omnom hyvää oli.

Olin käynnyt koululla viikko sitten ennen sen aloittamista, silloin minut vietiin esittelykierrokselle ja sain infoa ja mukaani koulupuvun (sen sovittamisen jälkeen). Koulupuvunhan siis lainaan koululta, kotiinpalun aikaan se pitää palauttaa seuraavaa vaihtaria varten. Mutta hirveän iloinen olen sitä käyttäessäni, niin noloa kuin se onkin on sanottava että olo on hetkittäin kuin animessa eläisi. :-----D (sori nyt vaan mutta se nyt vaan ollut ainut jonkinlainen lähde japanilaiseen kouluarkeen liittyen lol) Ainut huono juttu vaan on että on puku päällä on _kuuma_. Sää on sateellakin todella tuskaisa, jopa kaikki muutkin päivittelevät kuumuutta. Ja olen sentään Japanin pohjoissaarella, varmaan kuolisin jos olisin etelämmässä.. Terveisiä vaan Honshulla oleskeleville :'DD

Mutta niin. Koulusta tarkemmin. Ensimmäisenä päivänä menin paikalle AFS:n edustajan ja hostäidin kanssa ajoissa, ja esittäydyimme opettajille ennen heidän joka-aamuista kokoustaan. Edellisenä iltana vääntäneeni ja opettelemani puhe meni kohtalaisesti (siihen nähden että olin enemmän hermostunut kuin olen piiitkään aikaan ollut, sydän hakkasi ja hiki valui), ja kaikki jaksavat edelleenkin kehua japaniani todella hyväksi ja sujuvaksi. Vaikka ei se nyt ihan vielä sitä ole. Homeroom teacherini, joka on tärkein yhteyshenkilöni koulussa, sanoi että olen rehellisesti ehdottomasti parhaiten kieltä osannut vaihtari tähän mennessä. Ja täytyy kyllä sanoa että olen todella onnellinen että olen opiskellut kieltä ennen tänne tuloa, koska näin kielen perusteet ja vähän lisää osaavanakin elämä täällä on todella haastavaa. Mutta äh taas eksyn aiheesta.. Siis niin. Pidin puheen opettajille, minkä jälkeen lähdin omaan luokkaani, jossa pidin saman omalle kotiluokalleni. Luokkani 40 tyttöä (tyttöluokka siis) taputtivat ja kannustivat äänekkäästi, ja nauroivat kovaan ääneen esiteltyäni itseni myös suomeksi heidän pyynnöstään.


Ensimmäisen päivän obento.

Joka-aamuisen homeroom-hetken jälkeen menin saamani tutustumiskäynnilläni saamani lukujärjestyksen - joka oli Self Study & Free timea koulun kirjastossa. Toinen pelkästään minulle tarkoitettu aine lukujärjestyksessäni on japani, jota minulle opettaa yksi-yhdelle periaatteella homeroom teacherini lisäksi vuorotellen myös kaksi miesopettajaa. Muita aineita ovat kotitalous (johon täällä sisältyy myös tapakulttuuri ja käsityöt, tällä hetkellä tunneilla tehdään kangaskassia), englanti (normaali, puheviestintä ja reading kaikki erikseen), maantieto, kalligrafia, matikka, kuvis ja liikunta. Kolmea viimeistä (eikä suullista enkkua) ei ole vielä ollut, koska koulua on ollut vasta 3 päivää joista yksi sisälsi vain retken. Enkusta ymmärrän vaan.. enkun, sanasto kun pullistelee kanjeja enkä voi hirveästi osallistua (muuta kuin siihen että opettaja laittaa minut mallilukijaksi itsensä sijaan lausumista opetellessa :----D).


Tässä sitä nyt ollaan koulupuku päällä. Asuun kuuluu myös solmio, mutta koska näin tasan yhden ihmisen käyttävän sitä elopetin sen käytön itsekin. Hameen saan käärittyä vähän lyhyemmäksi mutta itse en ole vielä hirveästi harrastanut vaikka useimmat oppilaat niin tekevätkin.

Eilen siis oli koulun lyhyt retki, jokainen luokka meni eri paikkaan kävellen. Edellisenä päivänä satoi ja meno oli epävarmaa, mutta kaikkien yllätykseksi olikin hirveä helle. Kun kävelin luokkani kanssa melkein kaksi tuntia yli kolmenkymmenen asteen paahtavassa helteessä, olo oli hetkittäin melko epätoivoinen. Etenkin kun aluksi olin hukassa sen suhteen kenen kanssa menisin ja osan loppuaikaakin kävelin yksin. Koulun tutustumiskäynnillä sekä homeroom teacher varoittelivat, että japanilaiset tytöt ovat ujoja - ovat kyllä innoissaan ja kiinnostuneita vaihtarista (tuijotusta ja tervehdyksiä kyllä riittää), mutta juttelemaan tuleminen on jo eri asia. Onneksi kuitenkin minulle tuli kuin tulikin juttelemaan luokkalaisiani, ja jonkinlaisen kysymyssession jälkeen pelasimme sanapeliä japaniksi (rin-go, go-mi, mi-chi, viimeinen tavu on seuraavan ihmisen alkutavu) ja he lauloivat eri lauluja nähdäkseen mitkä kaikki tiedän. : DD Hauskaa oli, vaikka hikoilin kuin sika ja olo oli aika heikko. Perille päästyämme grillasimme ja rentouduimme ja juttelin vielä vähän lisää ihmisille.


Tämän päivän obento.

Mutta niin. Ihan hyvin menee. Eroja Suomen kouluun on tietysti valtavasti. Näkyvin on tietysti koulupuku, mutta monet käytännöt ovat erilaisia. Esimerkiksi tunnin aloituksessa ja lopetuksessa oppilaat kumartavat opettajalle (tunnin alussa onegaishimasu, eli pyydetään.. no, hyvää opetusta tms. ja tunnin lopussa sitten kiitetään), kouluun sisään tullessa kengät vaihdetaan sisäkenkiin, käytävillä ainakin teoriassa tervehditään kaikkia, erikoisaineita lukuunottamatta oppilaat pysyvät omissa luokissaan ja opettajat kiertävät niissä opettamassa, ja koulu ei tarjoa lounasta vaan se tuodaan kotoa. Koulun kaupasta saa kuitenkin ostettua (japanilaistyylistä PULLA)leipää ja juotavaa, ja juoma-automaattejakin tietysti löytyy. Mutta obento, pakattu lounas, on normi. Päivät alkavat 8:40 aiemmin mainitulla homeroomilla ja loppuvat puoli neljän aikaan kun siivois on saatu tehtyä. Oppitunnit loppuvat 15:15, mutta täälä oppilaat siivoavat oman luokkanssa ja lisäksi myös esim. vessat. Siivouksen jälkeen on vielä klubit, joita katsomassa käyn ensi viikolla (neljä valitsemaani joihin yhteen luultavasti liityn ovat koulun kioski/kauppa-, taide-, ESS (English Speaking Society)- ja animeklubit. Saa nähdä miten käy.

Mutta tulipa paljon tekstiä, jos haluatte tietää lisää niin kysykää ihmissä ja muutenkin varmaan tulevissa teksteissä kerron lisää.