never ever saw it coming at all

Otsikko Regina Spektorin Hero-biisistä. Olen viime aikoina kuunnellut paljon kyseistä biisiä ja muitakin laulajattaren surullisempia biisejä koska no, fiilis on todella melankolinen. Tällä hetkellä minun pitäisi saada opiskeltua kahdessa viikossa neljän kurssin asiat (mielellään niin että saisin hyviä arvosanjoja), pysyä henkisesti kasassa valtavan tunnekuohun vallitessa ja tehdä päätös.

Päätös on vaikea. Tilanne on se, että Japanin AFS ei ota vastaan vaihtareita ollenkaan kevään tai edes kesän aikana. Se on varmaa ja joustaa he eivät aio (vaikka esimerkiksi YFU aikoo lähettää vaihtarinsa huhti-toukokuussa jos tilanne siihen mennessä rauhoittuu). Nyt järjestö tarjoaa meille noin 5kk:n (elokuun loppu-helmikuun alku) lyhytohjelmaa, maan vaihtoa toiseen tai kaiken järjestölle maksetun rahan palauttamista. Näistä pitäisi siis valita yksi.

Haluan Japaniin suunnattoman paljon ja siellä pidemmän ajan viettäminen on ollut unelmani pitkään (lukekaa edellinen merkintä jos haluatte yksityiskohtia). Vaihtovuosi on ollut kaikin puolin loppuun mietitty juttu - mutta kun tämä annettu vaihtovuosi ei ole vuosi. 5 kuukautta on 11 kuukauteen verrattuna hirveän vähän. En ehdi siinä oppia kieltä tai sopeutumaan kulttuuriin yhtään niin hyvin. Menisin silti ehdottomasti, 5 kk on kyllä paljon, paljon parempi kuin ei mitään. En halua luovuttaa japaniharrastuksen suhteen (vaikka anime- ja mangainnostus onkin jo kuihtunut) ja oikeasti oppia kielen, ja 5 kk Japanissa saisi kielitaitoni paranemaan valtavasti ja kasvattaisi ihmisenä ja niin edelleen.

Lähtisin kyllä, jos sen hinta olisi vähän vähemmän kuin 84% lähes vuoden kestävästä ohjelmasta. Vajaaseen vuoteen älyttömän rahamäärän sijoittaminen on tuntunut vielä järkevältä, mutta yli 6000 euroa 5 kk:sta on aivan liian paljon. Etenkin, kun suunnitelmissani on omaan asuntoon muuttaminen: edessä on köyhä opiskelijaelämä, joten rahalle olisi kyllä todellakin käyttöä. Oma maksuosuuteni vaihtovuodesta oli 1900 euroa ja kun mietin miten paljon kivempaa, helpompaa ja piristävämpää se voisi tehdä omillaan asumisesta ja elämästä ennen sitä ei ole itsestäänselvyys että käytän sen alle puolen vuoden ajanjaksoon. Eikä raha ole ainut asia, miksi mietin Suomeen jäämistä: olen viihtynyt nykyisessäni lukiossa ihan valtavan hyvin ja vaihtovuosi, joka ei enää edes ole edes vuosi, sotkee kyllä koulukuvioita sen verran että jos voisinkin nyt käydä lukion normaalitahtia läpi, olisi kyllä todella mukavaa. Voisin osallistua esteettä koulun toimintaan ja tapahtumiin ja edetä opinnoissa. On sekin minulle tärkeää.

Niin tärkeä kuin Japani minulle on ja kuinka rankkaa on katsoa monen kaverin lähtevän sinne, olen oikeasti kallistumassa nyt Suomeen lukion ajaksi jäämisen puoleen. Vaikka hetkittäin tulee varmasti olemaan katkeraa ja surullista, tiedän että Suomessa tulee olemaan kivaa ja myös helpompaa kuin Japanissa. Pääsen Japaniin varmasti jotain kautta myöhemmin, sen lupaan itselleni, ja lupaan myös jatkaa esimerkiksi japanin opiskelua vaikka se tuntuukin mälsältä tietäen etten välttämättä mene sinne hirveän pitkäksi aikaa.

There goes my dream

Valtavan tuhoisan luonnonkatastrofin ja siitä johtuvan ydinkatastrofin uhan takia lähtöni vaihtoon peruuntui. Tämä oli järjestöni AFS:n päätös. Lähden mahdollisesti yhdeksi lukukaudeksi (reilut 6 kuukautta tähän asti kaavaillun lukuVUODEN eli reilun 10 kuukauden sijaan) Japaniin elokuussa.

Tuossa on tilanteeni pähkinänkuoressa. Lopputeksti on lisätietoja ja tarkennusta siitä miten tämä elämääni vaikuttaa - ja siksi aika pitkälti suoranaista angstausta. Tiedostan, että se on itsekästä japanilaisten ahdinkoa ja montaa muutakin asiaa ajatellen, joten jos se tai jokin muu häiritsee tai ei vaan kiinnosta, suosittelen lukemisen jättämistä tähän.

Useimmat tätä blogia lukevat ihmiset ovat tunteneet minut kauan, mutta selitän tämän kunnolla ihan varmuuden ja selkeyden vuoksi. Olen ollut enemmän ja vähemmän japsiernu (vihaan tuota sanaa mutta koska se on selkeät assosiaatiot tuova ja kuvaava, käytän sitä tässä) todella, todella kauan aina viimeiseen pariin vuoteen saakka. Harrastus lähti jo alle ala-asteikäisenä liikkeelle, Pokémonin ja siihen aikaan vain englanninkielisinä teksteillä poltetulla cd:llä (tv:stä tullutta Totoroa lukuunottamatta joka oli VHS:llä) olleiden Hayao Miyazaki -leffojen merkeissä. Myöhemmin innostuin todella (tuli Ranma ½ ja muut ensimmäiset suomimangat, Sailor Moon, ja lopulta löysin mangan ja animen netistä) ja ala-asteen loppu ja suurin osa yläastetta olivat minun japaniharrastukseni kulta-aikaa. Eniten tietysti tuli kulutettua sitä popkulttuuria, mutta kaiken muunkin Japaniin liittyvän asian imin itseeni kuin mikäkin pesusieni.

Japanista tuli siis minulle harrastuksen kohde ja tärkeä asia, ja siinä kun mietin kuinka hienoa olisi käydä Japanissa, rupesin haaveilemaan vaihtovuodesta. Ensimmäiset ajatukset asiasta syntyivät jo viidennellä luokalla ala-asteella. Ajatus hautui ja päätyi ihan toteutusasteelle. Samassa ajassa opin Japanista yhtä sun toist - myös ne tuon saarivaltion yhteiskunnan mittavat nurjat puolet. Ja sen että loppujen lopuksi elämä siellä ei olisi Suomen oloihin verrattuna kovin vapaata tai hohdokasta. Kiintymys maata kohtaan kuitenkin jäi ja jatkoin mm. japanin opiskelua, Japaniin liittyvien asioiden selvittämistä ja vielä pitkään myös animen katsomista ja mangan lukemista. "Kaikki Japanista tuleva on kivaa"-vaiheesta pääsin kuitenkin pois. Mielenkiinto säilyi, ja koska halusin oppia kielen kunnolla, lopulta hain vaihtoon. Varmuuden vuoksi melkein vuoden etuajassa. Ja keväällä 2010 minut hyväksyttiin kevään 2011 lähtijäksi.

Eli niin, tässä vaiheessa ehkä tajuatte kuinka selkeä päämäärä Japaniin vuodeksi lähteminen oli. Se on ollut pisimmälle eteenpäin suunniteltu asia koko elämäni aikana, eikä vaihtoon lähteminen ole missään vaiheessa ollut itsestäänselvyys, ei todellakaan. Minun lisäkseni myös perheeni näki valtavasti vaivaa. Vuoteen tarvittava rahamäärä ei ollut mikään valmiina oleva tai ei missään tuntuva. Mutta lopulta mahdollinen, koska olen niin onnekas että vanhempani olivat ja ovat valmiita uhraamaan enemmänkin minun unelmani takia.

Sen ajan, kun olin ohjelmaan hyväksytty vaihtari odottamassa lähtöä, ehdin lukea muiden kokemuksista yhtä sun toista ja myös käydä läpi ison liudan erinäisiä vaiheita ja tunteita. Lukioon mennessäni ja siellä valtavan hyvin viihdyttyäni rupesin harmittelemaan kaikkea sitä mitä Suomeen jää kun lähden vuodeksi. Pohdin myös, mikä kaikki voikaan mennä vikaan. Tiedostin ja totesin myös, että vuosi tulee olemaan rankka ja paikoittain hirveä, mutta samaan aikaan tiesin sen olevan ainutlaatuinen tilaisuus oppia vieras, eksoottinen kieli ja kulttuuri sekä kasvaa ja itsenäistyä. Eli koko ajan halusin kuitenkin lähteä ja olin ylpeä siitä että olin lähdössä.

Tätä kirjoittaessani selvisi myös, että hyvä kaverini johon tutustuin lukiossa ja joka oli myös lähdössä Japaniin vaihtoon pääsee lähtemään huhtikuun lopussa. Tai niin, hänhän lähtee, minä OLIN lähdössä. Vaikka tykkään hänestä hirveästi, en usko että voin hirveästi iloita hänen puolestaan. Ainakaan vielä pitkään aikaan. Hän sai idean ja haki viime syksynä.

Lopuksi voisin vähän avata, miten paljon se, että olin suunnitellut KAIKEN vaihtovuoden mukaan vaikuttaa elämääni nyt.

Yksi mitä olisin vuoden aikana varmasti paljon kaivannut, on Protu ja sen kautta tuntemani ihmiset. Niille jotka eivät tiedä, Protu eli Prometheus-leirin tuki ry järjestää aikuistumisleirejä yläasteikäisille (aluksi protuleirit olivat rippileiriä vastaava leiri uskontokuntaan kuulumattomille). Jätin kevään koulutukset väliin, koska luulin etten ole kesällä Suomessa enkä siis voisi vetää leiriä. No, nyt olen näillä näkymin Suomessa enkä voi vetää leiriä muuten vaan.

Minulla ei myöskään ole kesätöitä eikä kauheasti hajua mistä niitä hakisin. Kaikki kesästäni on täysin suunnittelematta, aika moni kesätyö on varmasti jo mennyt ja saa nähdä miten monella on kesällä aikaa minulle, ihmiselle, jonka piti olla silloin muualla.

Myös koulun olin järjestänyt vaihtovuoden mukaan. Palatessani aioin ottaa täyden lukujärjestyksen että pääsisin koulun tahtiin takaisin. Nyt lukujärjestykseni näyttää tältä:



Not as planned. Noiden lisäksi kyllä teen kaksi kurssia (ENA3, RUB2) itsenäisesti. Mutta niin, en ollut tietenkään suunnitellut 5. ja 6. jaksojen lukujärjestyksiä, koska helmikuussa Suomeen palattuani minulla olisi ollut siihen kyllä aikaa. Ja koska luulin vielä ennen perjantai 11:sta lähteväni, pidin turhaan vajaat 2 viikkoa lomaa koulusta, joten nyt en voi saanut mitään niitä kursseja mitä olisin halunnut tai mitkä minun olisi pitänyt ottaa ja olen noissa jäljessä. Esimerkiksi matematiikka (lyhyt), tuottaa nyt vaikeuksia koska en ole opiskellut kakkoskurssia ja sitä on vain tässä jaksossa enkä voi mennä sinne nyt. No, mikäs siinä turhaa stressaamaan! Nythän voin ottaa rennosti kun on noin paljon tyhjää! Mutta satun asumaan toisella paikkakunnalla kun kouluni (aioin hankkia kämpän vaihtovuoden jälkeen mutta kuinkas kävikään, nyt käyn vielä puoli vuotta) ja on aika ahdistavaa käydä 45-90 minuutin koulupäiviä kun koulumatkaa kertyy vähintään 2 h 30 min.

Näiden syiden takia tämä ottaa aika koville. Ja kyllä, japanilaisilla menee huonommin, ja kyllä, olisin voinut olla Japanissa ja kuolla, mutta aina jollain jossain menee paskemmin joten minulla on oikeus valittaa. Ja se mistä valitan, on se miten huono tuuri minulla on. Tuon kokoisia katastrofeja sattuu ehkä kerran tuhannessa vuodessa (eräs seismologi sanoi näin) ja sen piti tapahtua juuri nyt. En olisi halunnut tietenkään sen tapahtuvan ollenkaan, mutta nyt oli kyllä ehkä huonoin ajoitus ikinä. Jos se olisi ehtinyt tapahtua aikaisemmin, olisin voinut järjestää Suomen asioita ja valmistautua jollain tavalla. Tai tilanne olisi ehkä ehtinyt rauhoittua niin että olisin päässyt lähtemään, ehkä vain vähän myöhässä. Ja jos se olisi tapahtunut myöhemmin, olisin luultavasti ollut jo Hokkaidolla eli melko turvassa siltä, tai jo kotona Suomessa. Hirveää olisi varmasti ollut, kyllä, mutta nyt vaan kaikki sattuu olemaan pilalla ja pitkäaikainen unelma murskattuna joten hieno tuuri. Kaikki ei ole vielä ihan varmaa, mutta siis niin, olen kyllä saamassa rahaa takaisin koska en ole lähdössä siksi vajaaksi vuodeksi niin kuin piti. Jos osallistun lyhytohjelmaan se kahden ohjelman erotus tulee takaisin. Mutta voitte ehkä ymmärtää että on vähän laiha lohtu. Ja puoli vuotta on melkeinpä pelleilyä. Olisin halunnut hoitaa tämän asian kunnolla ja oppia kielenkin oikeasti hyvin. Tiedän etten saa Suomessa varmastikaan niin hyvin panostettua että vajaa puoli vuotta riittäisi. En myöskään näe kirsikankukkia, ja jos menen Hokkaidolle, palelen vaan talven ja tulen pois juuri kun osaisin kieltä sujuvasti. Eli en edes tiedä vielä lähdenkö puoleksi vuodeksi elokuussa vai odotanko suosiolla johonkin muuhun aikaan niin ettei lukio sotkeudu tämän enempää.

Kiitos jos luit tänne asti. Kiitos myös kaikille niille jotka jaksavat kuunnella tätä jopa kasvotusten tai tietokoneen kautta pikaviestimissä ym. ja antavat sympatiaansa myös minulle kaikkien niiden kuolleiden, läheisensä tai kotinsa menettäneiden tai tilannetta pelkäämään joutuvien japanilaisten ihmisten lisäksi. Vaikka tilanteeni onkin hyvä moneen verrattuna, kestää minulla varmasti jonkin aikaa saada itseni kasaan. Jos on suunnitellut ja toteuttanut jotain näin kauan, ei sen menettäessa voi vaan olla "ai okei no ei voi mitään", etenkin jos joku muu pääsee toteuttamaan sitä jota voisi itsekin olla tekemässä (sori Annika, pidä hauska 7-8 kk).

Katastrofi ja muuta infoa

Itse kukin on varmasti kuullut uutisointia Japanista, vaikea olla huomaamatta noin valtavaa katastrofia. Richterin asteikolla Japanin historian voimakkain maanjäristys (140:een vuoteen), jonka seurauksena useita jälkijäristyksiä ja tsunami, joka iski pahiten Sendain alueelle (pääsaaren Honshun koillisosassa). Tokiossa mm. tulipaloja ja muita ehkä vähän pienempiä tuhoja, mutta nyt suuri riski ovat Tokion läheiset ydinvoimalat, joista toisessa on tapahtunut räjähdys. Tämän enempää en halua enkä uskalla puhua, koska tilanne muuttuu koko ajan ja tapahtumia voi kuitenkin seurata eri medioiden uutisista melko tiiviisti.


Isäntäperheen laittama kuva Japanin tv-lähetyksestä.

Fiilikset nyt ovat.. No, aika sekalaiset. Tietysti olen järkyttynyt, ja olisin, vaikka en olisi lähdössä. Vaikka Japanissa ollaankin varauduttu maanjäristyksiin, ei näin suureen tuhoon voi varautua kukaan. Ja myös maanjäristyksiin valmistautuminen oli tehty olettaen että järistys olisi voimakkuudeltaan korkeintaan 8. (Nythän se oli 8.8) Kuolleita ja tällä hetkellä etenkin kadonneita on valtavia määriä ja historiaanhan 11.3.2011 jäämään. Isäntäperheeltä tuli sähköposti, jossa kertoivat maanjäristyksen tapahtuneen ja totesivat tilanteen olevan todella huolestuttava, mutta myös sanoivat että Obihirossa ei ole mitään hätää ja kehottavat tulemaan sinne rauhallisin mielin. Hokkaidolla ei ole hirveästi tapahtunut mitään, maanjäristyksiä on kyllä ollut ja rannikoilla on jonkinlaisia tuhoja varmaankin, mutta koska Obihiro on sisämaassa siellä on melko turvallista. Mutta olen kyllä ensin lentämässä Tokioon ja viettämässä siellä pari ensimmäistä päivää orientaation merkeissä, joten asia varmasti vaikuttaa omaankin vaihtovuoteeni, pienimmillään ainakin sen alkuajankohtaan.



Juuri nyt, viikko ja kaksi päivää ennen lähtöä, pitäisi valmistautua lähtöön kuin viimeistä päivää suurella innolla, mutta sen sijaan kuuntelen, katson ja luen järkyttyneinä uutisia ja ilo ja into ovat aika kaukana. Omasta näkökulmasta älyttömän huono ajoitus. Itsekästä sanoa niin, eiväthän katastrofit ikinä mihinkään hyvään aikaan tule, ja se, että näillä näkymin vaihtovuosi ainakin lykkääntyy on aika pientä kaikkiin niihin kuolleisiin, kadonneisiin ja kotinsa menettäneisiin ihmisiin verrattuna. No, jos pitää löytää näin hirveästä asiasta jotain positiivista, mulla on kyllä paljon tehtävää, joten jos lykkääntyy niin ainakin on enemmän aikaa valmistautumiseen.



Mutta turha märehtiminen ei auta asiaa. Pitää vaan seurata tilannetta ja toivoa että tilanne rauhoittuu. Nyt positiivisempiin aiheisiin: olen hankkinut jo suurimman osan tuliaisista isäntäperheille! Omista digikuvista teetetty Suomi-kirja tuli postissa, kaksin kappalein niin kuin oli tarkoituskin (myös toiselle perheelle johon vaihdan heinä-elokuussa). Kirjoista tuli oikein hienot, yllätyin positiivisesti! Toivottavasti tykkäävät. Sen lisäksi minulla on isäntäperheille tämmöistä: kaksi pientä levyä Fazerin Nordic Gourmet -suklaata, muumi-kuvioidut Fiskarsin sakset (ei kai saksien vieminen ole jotenkin outoa? suomalainen laatutuote + muumit!),





Lisäksi ostettuna on Marimekon Unikko-kuvioinen kangaskassi, kaksi pesukinnasta ja avaimenperä, mutta niistä nyt ei tähän hätään ole kuvaa. Olemassa ovat kuitenkin.

Sain muuten lisäksi tietää että orientaationi tosiaan on Tokiossa ja mukaan kehotetaan ottamaan 1000-3000 yeniä "for personal use during the camp". Eli on pieni mahdollisuus että pääsisin jopa näkemään Tokiotakin! Mutta katsotaan nyt millaisessa kunnossa Tokio ja Japanin liikenne tulevat olemaan lähiaikoina ja että milloin Naritan lentokenttä avatuu, luultavasti muuttaa aikataulua.

もうすぐに行くよ

あああああ、あとう３週間！　ありえない！ *___*

Ja sama suomeksi: kohta lähden, enää kolme viikkoa eikä voi olla totta. Huhhuh. Aika pitkään on vaihtovuosi ollut se kaukainen juttu siellä jossain, nyt se on jo ihan nurkan takana. Fiilikset on aika sekavat, mutta pääosin kyllä positiiviset.

Olen ollut yhteydessä isäntäperheeseeni sähköpostitse, ja he vaikuttavat edelleen hirveän sympaattisilta. Japaniksi kirjoittavat kuten minäkin, tekstiä on äärimmäisen vaikea tuottaa ja välillä en ymmärrä kyllä ihan kaikkia sanoja ilman nettisanakirjan jatkuvaa käyttöä (kanjit!). Mutta suurimman osan ymmärrän kyllä ja paljon enemmän tuosta selkoa saa kun google kääntäjällä japanista suomeksi käännetystä teksistä, mitä ensimmäinen perheen sähköposti oli. : DD

Isäntäperheeni äiti ja isä kuulemma odottavat minua innolla. Sähköposteista tulee hyvä mieli, kun yhdessä kertoivat että mama (eli hostäiti) oli lomakkeeni (joissa oli siis kuviani) sanonut "かわいい、ね" (eli kehunut söpöksi) ja tänään tulleen sähköpostin he aloittivat "Hi!　Lovely Irina！" Awww. He sanoivat että on ok jos otan oman koneen mukaan kun kysyin, nettiä käytän olohuoneessa. Sitten he toivoivat että toisin Suomen kansallispuvun! o.o Äidillä taitaa olla semmoinen, mutta en tiedä miten selittäisin että sitä harvoin käytetään täällä (toisin kuin kimonoa Japanissa..). Mutta saa nähdä otanko mukaan. :'DD Kysyin myös, milloin Hokkaidolla kukkivat persikka- ja kirsikkapuut. Tokiossa persikka kukkii jo, mutta Hokkaidolla persikka ja kirsikka kukkivat kuulemma samaan aikaan toukokuussa. Tämän kerrottuaan he kirjoittivat "見に行こうね", eli "mennään katsomaan, eikö". Olen yhtä hymyä, en malta odottaa! Etenkin ne saattavat kukkia syntymäpäiväni aikoihin, vau.

Obihiroon on kuulemma myös satanut lunta, tässä on isäntäperheen laittama kuva jossa näkyy kaupunkia: