lauantai 14. toukokuuta 2011

Sometimes I feel like throwing my hands up in the air


Vappuna olin puhaltelemassa kuplia. Takavasemmalla siskoni.

Ei mulla ihan täysin tommoinen olo ole tai ole ollut kuin otsikossa mutta melkein. Vaikka koeviikko, lyseon yö (eli koulumme iso kulttuurihäppeningi johon olen osallistumassa luokan ja bändin kanssa) ja muut hoitamista vaativat asiat lähestyvät kiireen kanssa vääjäämättä, on oloni (ainakin vielä) iloinen suurimman osan ajasta.


Mun sammakkokaveri kotipihan lammessa. Tulee juttelemaan kun laittaa pyykkiä kuivumaan. Sillä on lammessa kymmenisen sammakkokaveria.

Iso vaikuttaja on luultavasti tämä sää: puut alkaa olla jo vihreitä, aurinko paistaa ja välissä sataa piristävästi. Ei valittamista. Ennen valtavien hyttysinvaasioiden ja turhan kuumien helteiden saapumista on mukava olla, tykkään keväästä. Toinen juttu ovat varmaan ihmiset. Vaikka osa niistä onkin matkalla Ranskassa ja iso osa asustelee toisilla paikkakunnilla, jaksavat ne silti ilahduttaa. On mitä mainiointa lähteä kesken koulupäivän jäätelölle, nauraa hölmöille jutuille ja raivota KKY:n suunnitelmista.


Tykkään tuosta verhon läpi siivilöityvästä auringonvalosta tuolla tapetilla.


Niin tosiaan, KKY:n suunnitelma. Tuo suututtaa. Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa matikka, joka ei suju lyhyenäkään ja ne katkeruuden kirpaisut joita tulee aina kun näen kaverin päivityksiä Japanista. Mutta niistä selviän kyllä ehkä hengissä, onneksi on kivoja ihmisiä, hyvää musiikkia ja tuo kaunis ilma. Kesääkin odotan jo suht. innolla, vaikka leirinvetomahdollisuus ja festarit meni sivu suun, olen menossa Desuconiin taidekujailemaan (mm. AMV-kisassa olen myös mukana, sitten näen kavereita ja muuta), Animeconiin, mahdollisesti kiertämään Suomea kaverin kanssa ja sitten vielä LONTOOSEEN.



En siis todellakaan halua nurista enää, ja yritänkin välttää sitä nyt mahdollisimman tehokkaasti. Tässä onkin kaikki tältä kertaa, nauttikaa näistä loistavista kevätpäivistä. Loppuun vielä biisi, jota tällä hetkellä paljon kuuntelen koska se on yksi niistä jotka bändin kanssa lyseon yössä soitetaan.

7 kommenttia:

  1. Heih, hun!

    Kiva et on kevättärinnassa! Nauti nyt kaikin siemauksin kesälomastas ja lyskanyöstä ja käännä KKY:n pää mun puolesta! Mä täällä valmistaudun sporttifestivaaleihin ja työskentelemään heinäkuuhun asti rankasti!
    Pidä hauskaa coneissa ja Lontoossa (nyyh), äläkä masennu mun päivityksistä ^^ Sillon ku sä tuut tänne niin mulla on luultavasti se "haluun pois" -vaihe. Mutta siitä sitten.

    Jutskaillaan joskus kun satutaan samaan aikaan onlineen <3

    <3:yunikon

    P.S. Noi kuvat menee suoraan Googlen kuvahakuun, et kannattaa ehkä jonku verran rajottaa omakuvia :)))

    VastaaPoista
  2. Kevättä rinnassa fuck yeah. Ja nautin toki, nauti sinäkin olostasi siellä, ennen kuin se pahamaineinen kotiinpaluuhalu iskee :---D Tsemppiä sporttifestivaaleihin (just luin yhen kauneuskoulussa opiskelevan tytön päivityksen semmosista) ja opiskeluun sinne! Jutellaan jos törmäillään (netissä siis). C:

    Ja oho, no en mä mitään ihan hirveän selkeitä ole vielä laittanut. Ja on musta muutenkin kuvia netissä.. Oh well.

    VastaaPoista
  3. aaaaaaaaaaaaaaa, tahdon sinna jakamaan kevaan kanssasi ♥ eiku oikeesti, taalla on hullun jeesia, mutta ollaan aika moni jo sita mielta, etta aika kivaa paasta takasi suomeen. tusinan verran paivia on aika paljon.

    ma tulen, treenatkaa te silla valin hyviksi, etta ma voin sitte olla ihan kassalla, ku tuun, saatteko toisianne kiinni?

    VastaaPoista
  4. Lam, kiva jos tykkäät! :>

    Elli, mua naurattaa kun kuvittelen ton sun non-ääkkös-tekstin vahvalla ranskalaisella aksentilla puhutuks. Höhö. Ja ja tervetuloa vaan takaisin. Mä en tiedä saadaanko me aikaiseks yhtiäkään treenejä, etenkin kun se meidän rumpalipoika huitelee aina niin nopeesti poies. Maijaa ja Mattista nään kyllä käytävillö, niin ehkä vois ees yrittää järkätä. Jos musaluokka on vapaana sopivaan aikaan.

    VastaaPoista
  5. kiva kupla, kiva sammakkokamu, MAKEE valo, ISO lontoo! millon on teijän lyseon yö? mä joskus ehkä sanoin, että aion tulla sinne, jos sinne saa tulla.

    VastaaPoista
  6. hehee kiitosta. Ja Lyseon yö on 27. päivä touko- eli tätä kuuta. Eli jo reilun viikon päästä!!11 aaahh iskee paniikki. Mutta niin joo, se ei kai oo semmonen "kutsu kaikki kaverisi katsomaan"-tyylinen tapahtuma mutta jos tosi ninjasti sujahdat sisään niin en usko että se ihan hirveästi haittaakaan. Kun sullahan on kurssejakin täällä! Etkä varmaa hirveesti päihteilläkään aatellu tapahtumaa pilata : DDD

    VastaaPoista