lauantai 12. maaliskuuta 2011

Katastrofi ja muuta infoa

Itse kukin on varmasti kuullut uutisointia Japanista, vaikea olla huomaamatta noin valtavaa katastrofia. Richterin asteikolla Japanin historian voimakkain maanjäristys (140:een vuoteen), jonka seurauksena useita jälkijäristyksiä ja tsunami, joka iski pahiten Sendain alueelle (pääsaaren Honshun koillisosassa). Tokiossa mm. tulipaloja ja muita ehkä vähän pienempiä tuhoja, mutta nyt suuri riski ovat Tokion läheiset ydinvoimalat, joista toisessa on tapahtunut räjähdys. Tämän enempää en halua enkä uskalla puhua, koska tilanne muuttuu koko ajan ja tapahtumia voi kuitenkin seurata eri medioiden uutisista melko tiiviisti.


Isäntäperheen laittama kuva Japanin tv-lähetyksestä.

Fiilikset nyt ovat.. No, aika sekalaiset. Tietysti olen järkyttynyt, ja olisin, vaikka en olisi lähdössä. Vaikka Japanissa ollaankin varauduttu maanjäristyksiin, ei näin suureen tuhoon voi varautua kukaan. Ja myös maanjäristyksiin valmistautuminen oli tehty olettaen että järistys olisi voimakkuudeltaan korkeintaan 8. (Nythän se oli 8.8) Kuolleita ja tällä hetkellä etenkin kadonneita on valtavia määriä ja historiaanhan 11.3.2011 jäämään. Isäntäperheeltä tuli sähköposti, jossa kertoivat maanjäristyksen tapahtuneen ja totesivat tilanteen olevan todella huolestuttava, mutta myös sanoivat että Obihirossa ei ole mitään hätää ja kehottavat tulemaan sinne rauhallisin mielin. Hokkaidolla ei ole hirveästi tapahtunut mitään, maanjäristyksiä on kyllä ollut ja rannikoilla on jonkinlaisia tuhoja varmaankin, mutta koska Obihiro on sisämaassa siellä on melko turvallista. Mutta olen kyllä ensin lentämässä Tokioon ja viettämässä siellä pari ensimmäistä päivää orientaation merkeissä, joten asia varmasti vaikuttaa omaankin vaihtovuoteeni, pienimmillään ainakin sen alkuajankohtaan.



Juuri nyt, viikko ja kaksi päivää ennen lähtöä, pitäisi valmistautua lähtöön kuin viimeistä päivää suurella innolla, mutta sen sijaan kuuntelen, katson ja luen järkyttyneinä uutisia ja ilo ja into ovat aika kaukana. Omasta näkökulmasta älyttömän huono ajoitus. Itsekästä sanoa niin, eiväthän katastrofit ikinä mihinkään hyvään aikaan tule, ja se, että näillä näkymin vaihtovuosi ainakin lykkääntyy on aika pientä kaikkiin niihin kuolleisiin, kadonneisiin ja kotinsa menettäneisiin ihmisiin verrattuna. No, jos pitää löytää näin hirveästä asiasta jotain positiivista, mulla on kyllä paljon tehtävää, joten jos lykkääntyy niin ainakin on enemmän aikaa valmistautumiseen.



Mutta turha märehtiminen ei auta asiaa. Pitää vaan seurata tilannetta ja toivoa että tilanne rauhoittuu. Nyt positiivisempiin aiheisiin: olen hankkinut jo suurimman osan tuliaisista isäntäperheille! Omista digikuvista teetetty Suomi-kirja tuli postissa, kaksin kappalein niin kuin oli tarkoituskin (myös toiselle perheelle johon vaihdan heinä-elokuussa). Kirjoista tuli oikein hienot, yllätyin positiivisesti! Toivottavasti tykkäävät. Sen lisäksi minulla on isäntäperheille tämmöistä: kaksi pientä levyä Fazerin Nordic Gourmet -suklaata, muumi-kuvioidut Fiskarsin sakset (ei kai saksien vieminen ole jotenkin outoa? suomalainen laatutuote + muumit!),





Lisäksi ostettuna on Marimekon Unikko-kuvioinen kangaskassi, kaksi pesukinnasta ja avaimenperä, mutta niistä nyt ei tähän hätään ole kuvaa. Olemassa ovat kuitenkin.

Sain muuten lisäksi tietää että orientaationi tosiaan on Tokiossa ja mukaan kehotetaan ottamaan 1000-3000 yeniä "for personal use during the camp". Eli on pieni mahdollisuus että pääsisin jopa näkemään Tokiotakin! Mutta katsotaan nyt millaisessa kunnossa Tokio ja Japanin liikenne tulevat olemaan lähiaikoina ja että milloin Naritan lentokenttä avatuu, luultavasti muuttaa aikataulua.

7 kommenttia:

  1. tää on vaa jotai niin hämmentävää tää katastrofisoopa! sillee te meette kaikki japanii tsiigailee, millasta elämä siellä on, ja sitte käy tommosta, minkä takia elämä on varmaa ainakin sen vuoden jotai ihan muuta ku normaalia. jotai ihan sairasta siinä on.

    mut omnom iha jees tuliaiset, voit tulla meille vaihtoo. haluisin ton kettukortin, vaiks jääkarhussa onki kivempi värikokonaisuus.

    VastaaPoista
  2. Voi Irina rakas, mua pelottaa :( Mä tiedän että sulla ei tuu olemaan todennäköisesti mitään hätää, mutta ystävänä mua tietty huolestuttaa ! Onneks tässä on vielä tää pari viikkoa aikaa, että ne siellä kerkee vähä järkkäilee asioita, ja että sinne meno ois turvallista.
    ♥ Onnee!!!!!!

    VastaaPoista
  3. Olin Tokiossa tulossa 3 viikon reissulta isäntäperheen luota kun nuo järistykset alko. Just silloin seisoin Tokion asemalla eikä mulla ainakaan ollut mitään hätää missään vaiheessa. Japanille on sattunut kyllä viime aikoina tosi paljon kaikkea huonoa mutta se on vahva maa niin ei se ihan vähästä kaadu =) Enemmänkin huolestuttaa esim. USAn asenne.

    VastaaPoista
  4. Elli: niinpä. Itsekkäänä ihmisolentona kyllä ottaa päähän että tämä tapahtui juuri nyt eikä vasta myöhemmin. Ja voisin mä teillekin kyl tulla vaihtoo.

    Ada: Vähän muakin jännittää, mutta älä sinä ole turhaan mun puolesta peloissasi! Mun lähtöä ollaan kyllä lykkäämässä niin kauan että Japanissa ollaan varmoja että sinne voidaan tulla. Ja tosiaan lopulta suuntaan turvalliselle alueelle.

    Anonyymi: Japani on kyllä sen verran vauras ja tämmöiseen valmistautunut että pääsee varmastikin aika nopeasti jaloilleen. Ja olen joo kuullut että Tokiossa asiat on jo aika jees. Mutta järjestö taitaa haluta pelata todella varman päälle ja nyt on huoli niistä ydinvoimaloista. Saa nyt nähdä miten käy, itse olisin kyllä jo halukas lähtemään mutta on vähän muista jutuista kiinni. :/

    VastaaPoista
  5. Se järistys oli muuten 9,0 Richteriä viimesimpien tietojen mukaan o__O

    VastaaPoista
  6. Minkä lähteen mukaan? Kova järistys oli, ja lähenteli kyllä yhdeksää mutta hmm. haluan olla media- ja lähdekriittinen kun niin mediat tuntuu välillä vähän paisuttelevan asioita.

    VastaaPoista
  7. En suosittelisi saksien antamista lahjana, koska Japanissa teräaseiden esim. saksien ja paperiveisten antaminen tarkoittaa suhteen leikkaamista eli katkaisemista.

    VastaaPoista