perjantai 11. kesäkuuta 2010

Lomakkeet palautettu + muuta

Englanninkieliset lomakkeet sain juuri ja juuri ajoissa menemään AFS:lle. Pian tuli kuitenkin lisätietopyyntö ja jouduin laittamaan uudestaan parin lisäyksen jälkeen, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Mietin kuvia niin pitkään että lopulta laitoin vaan kuvia jotka sattuivat löytymään. Toivottavasti noilla tiedoilla ja kuvilla löytyy isäntäperhe. @__@

Vaikka tavoitteenani ei ole päästä Tokioon tai johonkin muuhun tiettyyn kaupunkiin vaihtovuoden ajaksi, olisi hienoa päästä kaupunkiin. Juuri ennen kesäloman alkua kävin saksanryhmän kanssa Wienissä ja rakkauteni urbaania ympäristöä kohtaan syttyi taas. Ehkä se johtuu vain siitä, että asun täällä Suomessa metsän keskellä ja ehkä kyllästyisin nopeasti kaupunkielämään asuessani kaupungissa mutta silti. Onneksi Japani on kuitenkin sen verran pieni ja tiheään ja runsaasti asutettu maa, että pienempikin kaupunki siellä riittää minulle. Pitää vaan pitää peukut pystyssä. :3 Honshulle, "pääsaarelle", jossa Tokiot, Kiotot sun muut on, olisi mukava päästä, ettei Tokiossa käyminen tai sen pyytäminen isäntäperheeltä olisi mikään iso juttu. o.o

Ai niin, ja vielä jotain Wienin matkaan liittyen - kun ryhmämme odotti check-iniin päästyä ennen paluulentoa, oli takanani japanilaispariskunta. Kaverien kannustusten ja hetken tsemppauksen jälkeen uskalsin aloittaa pienen keskustelun japaniksi. Vaihdoimme muutaman sanan ja kerroin että opiskelen japania ja menen ensi vuonna Japaniin (vaihto-oppilas -sanaa en muistanut japaniksi joten vaihdosta en osannut kertoa). Pikku jutustelun jälkeen oli ihan älyttömän hieno olo - vuoden päästä saatan oikeasti osata kommunikoida japanilaisten kanssa ihan hyvin!

Huomenna lähden Lahteen Desuconiin, mikä sekin tietenkin liittyy Japaniin. Cosplayasu on vieläkin vähän kesken, viimeistelen vielä tänään, mutta muuten olisin jo valmis lähtemään. Vaikka viikonlopuksi on luvattu sateista säätä, olen varma että tulee oleman ihan älyttömän hauskaa. Olen siellä sekä lauantain ja sunnuntain - niiden välisen yön valvon kavereiden kanssa koska emme saaneet hankittua yöpymispaikkaa. :'DD Ohjelmaa on koko yön ja kavereiden seurassa jaksaa varmasti valvoa, joten enköhän selviä hengissä. Sunnuntaina luvassa on AMV-kilpailun finaalinäytös, jossa minäkin olen mukana kahdella videolla. Voittavani en usko, mutta odotan silti näytöstä innolla koska finalisteille on varattu paikat eturivistä ja on varmasti ihan älyttömän hienoa nähdä omat videonsa muiden finaalivideoiden joukossa isolta screeniltä. *3*

2 kommenttia:

  1. hihi heeips pitkäst aikaa. :3 en tullu tänne mtn ihmeellistä tekemääään. *lala*
    Kaikki sujuu hyvi? :D

    sain tänää soiton AFS:lt. ;]] Kanadan ranskankieliselle aluelle ensvuonna on sit näköjää matka. :D *peukut ylös* En mahtunu Ranskaa. T-T

    VastaaPoista
  2. Hei :3 Kaikki sujuu hyvin, kyllä. Nyt ensi kevättä ja kaikenlaisia lisäinfoja odotellessa pitäisi malttaa opiskella lisää Japania ja muuta, mutta onneksi tässä on vielä aikaa. : DD

    Ja jee, tosi hienoa että pääset myös vaihtoon! o/ Vaikka et ykkösvaihtoehtoon päässytkään.. Mutta pääset ihan noinkin kauas, Atlantin toiselle puolelle, joten onnea! : DD

    VastaaPoista