torstai 21. heinäkuuta 2011

suunnitelmat muuttuivat, hyvä mieli säilyi

Eli joo. Kotiuduin eilen viiden päivän reissulta, jonka alunperin piti olla ainakin viikon mittainen ja jonka piti kattaa huomattavasti useampi kaupunki, mutta hauskaa minulla oli kyllä. Upeasta suomenkiertueesta tuli kolmen kaupungin minireissu, mutta ei se mitään. Hieno ja mukava se oli silti. Nyt massiivinen kuvapostaus aiheesta, välissä kuvailevaa tekstiä. Tämä on muuten viimeinen suunniteltu menoni kesällä, ja tulevat merkinnät ovat luultavasti melko japanipainotteisempia. Bear with me.


Tällaisia pitkän valotusajan taidekuvia otimme paljon öisellä seikkailulla Turussa, josta kerron kohta.

Viime viikon lauantaina suuntasin Turkuun, Animeconiin. Junassa minua odottivat kaksi tyttötoveriani, jotka olivat nousseet yhtä asemaa aiemmin. Istuimme koko matkan ravintolavaunussa (syöden enimmäkseen omia eväitä ehe), kuvasimme, nauroimme ja juttelimme paljon - etenkin siitä, kuinka absurdia ja hassua on että olimme matkalla Turkuun. Kukaan meistä ei ollut ehtinyt pohtia saati sisäistää lähtöasiaa, sillä vaikka olimme sopineet menevämme Animeconiin yhdessä sen ajan koittaessa, oli kaikilla ollut niin paljon kaikkea muuta että lopullinen lähtöpäätös oli tehty todella viime tingassa. Mutta niin, lopulta olimme perillä Turun rautatieasemalla, missä minua odotti ihminen jonka kanssa tämän suomenkiertue-suunnitelman olin tehnyt. Lähdimme eksyilemään kohti conin tapahtumapaikkaa, välillä pysähtyen (turisti)kuvaamaan. Löydettyämme yliopiston tajusimme, ettei se ollutkaan siellä vaan kauppakorkealla (okei, mahd. suurinkin osa rakennuksista oli osa yliopistoa mutta päärakennus ei ollut ainakaan mukana että joo). Mutta lopulta joskus iltapäivillä olimme paikalla. Toiselle tyttöihmiselle con oli ensimmäinen. Allekirjoittaneelle itse con-kokemus jäi vähän vaisuksi, etenkin kun esimerkiksi kaksi viimeistä Desuconia ovat olleet niin mahtavia ja Animeconissakin on tullut käytyä niin monta kertaa että tämä oli niistäkin laimein. Siellä kiertelyn jälkeen lähdimme leffaan, joka osoittautui vähintäänkin kummalliseksi ja rivoimmaksi K13-leffaksi jonka kukaan meistä oli nähnyt, japanilainen Norwegian Wood. Sitä kuvastaa hyvin se, että kun nuori nainen soitti päähenkilölle (nuori mies) kertoakseen kyynelsilmin isänsä kuolemasta, hän pyysi samalla tätä viemään hänet katsomaan pornoleffaa. Mahdollisimman rajua sellaista.


Oppaamme ja Maija. Mua vähän harmittaa miten paljon tämä(kin) näyttää joltain kännikuvalta. SE EI OLE SITÄ, vaan vain taiteellinen. Parkkeeraus. P.

Ehkä voisin kuitenkin yrittää päästä siihen mistä suurin osa näistä kuvista kertoo. Leffan jälkeen tapasimme yösijan antajamme Antonin, joka on siis luonnollisesti paikallinen. Olimme jo valmiiksi hyvin kiitollisia koska kolmannen tytön, Maijan, yöpymisestä olimme kertoneet vasta kuluneena iltana. Yöpaikka osoittautuikin reissun parhaaksi (vaikka mm. kyseisen Maijan myöhemmin antama ja Helsingin yöpaikat olivat loistavia myös). Palvelu pelasi ja yöllä saimme hienon kiertokävelyn/seikkailun jolla kiersimme Turun HC:immat paikat. Näihin kuului mm. läheisen uimahallin katto, oppaamme vanha ala-aste, leikkikenttä, kukkula jolta näki kauas ja monia talojen valoja, alue jolla oli tosi nättejä ja kalliita taloja vierekkäin ja viimeisinpänä mutta ei vähäisempänä (ehkä jopa parhaimpana) hylätty ja tälläkin hetkellä purettavana oleva vanha telakka. Kävelimme sinne joenvartta, ja toisella puolella näkyi mm. turunlinna ja Viking Linen terminaali. Itse telakka oli oikeasti todella creepy, en muista milloin olisin viimeksi sanonut niin monta kertaa 'hyi vittu' peräkkäin (eli ollut sen verran peloissani). Huhhuh. Mutta se oli myös tosi cool ja haaveilimme joskus siellä kuvaamisesta valoisassakin, siellä saisi hienoja taiteellisia muoto- ja muotikuviakin näiden yöllisten lisäksi.


Taiteellinen kuva hienosta autosta.

Ainiin muuten, tämän merkinnän kuvajakauma (12 kuvaa joista 7 Turun yöstä) vastaa myös koko suomenkiertuereissun kuvajakaumaa. Yöllisellä seikkailullamme jaksoin vielä kantaa kameraa mukana ja kuvata paljon, minkä jälkeen se vain hiipui hiipumistaan. Mutta vaikka itse sanonkin, tuli aika kivoja kuvia. Kaikki eivät ole tässä, monet vielä kivemmatkin puuttuvat.


Jokikuva pitkällä valotusajalla, hyvin häilyvä rakennus jossa on torni on Turun linna.


Se creepy rakennus purettavalla telakalla. Hrrrr. Tuolla oli siis oikeasti ihan pilkkopimeää, kameran salama vaan valaisi tässä ja muissa kuvissa. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa, mennä ylös talon läpi tai sen vierestä ulkopuolella meneviä portaita - valitsimme jälkimmäisen koska emme uskaltaneet mennä sisälle.


Kun poistuimme alueelta aidan reiästä, siinä oli tämmöinen kyltti. Hah olimmepa koviksia.




Pian aidan jälkeen tai vähän sitä ennen oli tämmöinen näkymä, muistutti vähän sitä kukkulanäkymää mistä mainitsin.

Seikkailtuamme aamuneljään menimme nukkumaan ja nousimme seuraavana, jo kauan sitten seikkailumme aikana alkaneena päivänä kahdentoista ja yhden välillä. Kuuntelimme oppaamme koneelta hienoja biisejä (mm. juustoballadi prinssi Danieeeeeeeelllille), suurin osa siis oppaan omia musaprojekteja mutta sitten pari juttua myös JouTubesta (mm. hieno Facebookista kertova turkkilaisbiisi). Yleisen chillailun ja aamupalan jälkeen lähdimme kohti kaupunkia (jonne saimme kyydin, vielä piste I:n päälle tässä hienossa yöpaikassa). Tyttötoverini nousivat junaan, itse jäin vielä oppaan kanssa keskustaan ja piipahdin vielä myös Animeconin alueella noutamassa matkakumppanini. Menimme itsekin junaan suuntanamme Helsinki. Siellä pyörimme ympäri keskustaa odottaen ensimmäisen yöpaikanantajamme saapumista kaupunkiin. Tämän saavuttua heitimme tavaramme hänelle ja lähdimme pitkälle kävelylle ensin Hietsun hautausmaalle ja sitten Helsingin kaduille. Keskustelut olivat vähintäänkin mielenkiintoisia ja hetkittäin oli kivoja näkymiäkin, harmi etten ottanut silloin kameraa mukaan. Toisaalta ilman sitä oli huomattavasti kevyempi olo. Lopulta palasimme yöpaikkaamme, menimme nukkumaan viideltä ja nukuimme johonkin kymmeneen. Seuraavan Helsinki-päivän onnistuin aikatauluttamaan niin että kahden yöpaikan tarjoajan lisäksi onnistuin näkemään kolmea tuttua, kaikkia erikseen ilman että tuli kiusallinen "sori mutta mun pitää nyt tökätä sut pois kun nään toista kaveria"-tilanne. Olen ylpeä itsestäni ja oli todella kiva nähdä näitä ihmisiä pitkästä aikaa. Kiertelin heidän kanssaan kaupoissa, kävin syömässä (ensin kahvilassa ja parin tunnin päästä mäkkärissä aijai) ja juttelin laajasta kirjosta aiheita. Viimeisen tutun lähdettyä omille teilleen lähdimme matkatoverini kanssa toiseen yösijaamme (Turussa olimme btw nukkuneet eri paikoissa). Tavaroiden viennin jälkeen lähdimme iltateelle läheiseen sievään pikku kahvilaan, josta kuva alla.


Tykkäsin kovasti. Teetä sai santsata, näkymät olivat kauniit, seura mukavaa ja kelpasi olla kaikin puolin.

Merenrannalla kun oltiin, myös lokkeja pyöri siellä.


Tämmöisen näkymän näin kolmannen näkemäni kaverin kanssa. Ihan kivoja tollaset talot ja näin.

Helsingistä suuntasimme Jyväskylään. Harmittelimme vähän junamatkalla ettei jäätykään samantien Tampereelle, koska Jyväskylästä meidän oli tarkoitus mennä Kuopioon, mutta yöpaikkaa emme saaneetkaan ja se jäi. Ajattelimme kuitenkin Jyväskylästä mennä vielä Tampereelle, mutta lopulta jätin senkin tekemättä jo aika väsyneenä, koska asuinpaikkani sattuu olemaan Jyväskylän ja Tampereen välissä, eikä edestakaisin meno huvittanut. Etenkään kun kovin montaa tuttua en olisi onnistunut näkemään siellä. Mutta niin, saavuimme Jyväskylään, menimme syömään Pizzeria Mariaan, tapasimme uudestaan Turussakin olleet tyttötoverini, kiipesimme Harjun näkötorniin ja menimme yöksi Maijalle. Siellä pelasimme Personaa ja katsoimme Resident Evil: Apocalypse:n (kai tuo oli sen nimi?). Heräsimme puolenpäivän aikaan, menimme Harjun kautta keskustaan, totesimme että seuraavan junan lähtöön on aika pitkä aika ja kävimme sitä odotellessa Lutakossa uimassa. Sitten reissu olikin jo ohi.


Näkymä Harjun näkötornista.


Lutakon rannalta otettu kuva.

1 kommentti:

  1. Hei mää tällei kyselisin et mitä kirjotit siihe ekaa kirjeeseen mitä lähetit isäntäperheeseen? :) Kun mulla alkais se olla kohta edessä... :)

    VastaaPoista