perjantai 26. elokuuta 2011

Ensimmäinen viikko Japanissa

Eli joo tässä tajusin että nyt on kulunut viikko tänne saapumisesta, ja isäntäperheessä olen ollut neljä päivää. En tiedä meneekö aika todella hitaasti vai todella nopeasti, toisaalta viikko on mennyt kuin siivillä mutta toisaalta taas ei. Onpa ympäripyöreää mutta niin se vaan on.


Suomentuoksuista pyykinpesuainetta. :'DDD

Mutta ihmetyksekseni tunteiden ääripäitä ei ole ollut melkein ollenkaan, ei semmosta AAAAA JEEE JAPANI PYÖRRYN ILOSTAAA -fiilistä muttei myöskään ainakaan vielä kulttuurishokkia tai koti-ikävää. Viihdyn kyllä ja välillä on ollut hyvinkin iloinen fiilis, mutta jostain syystä olen ollut tähän asti viileä kuin viilipytty. Saa nähdä jatkuuko meno tällaisena vai saanko jonkun hermoromahduksen myöhemmin. :----D Ehkä olisi kuitenkin parempi jos onnistuisin jatkamaan tätä kultaisen keskitien kulkemista.



Kaupassa oli laimeita tarroja :------D Ilmeisesti japanissa rame tarkoittaa tommoista kiiltelevää. Silti hauskaa.

Hostperhe on ihan mahtava, olen ihan hirveän iloinen täällä olemisesta. Pikkuveljeni (1 ja 3 v.) ovat hirveän suloisia vaikka välillä tietysti kiukuttelevatkin, ja vanhemmat ovat todella ystävällisiä. Kommunikointikin on sujunut kiitettävästi - vaikka japanini ei todellakaan ole sujuvaa, ymmärrän suurimman osan asioista mitä minulle puhutaan (osan tosin loppuun lisätyn englannin avulla) ja pystyn saamaan itseni ymmärretyksi, vaikka hyvin tönköllä kielenkäytöllä. Oikosulkujen ym. kohdalla auttaa sanakirja ja joskus myös netin kääntäjäpalvelut jos kone on auki. Suurempia väärinymmärryksiä ei ole käynyt, tulemme hyvin toimeen ja hauskaakin on. Olen todella onnellinen että näin on myös hostveljien kanssa, koska heidän kanssaan oleminen jännitti melkeinpä eniten. Onneksi he kuitenkin pitävät minusta ainakin sen verran että haluavat leikkiä kanssani, ojentelevat minulle suupaloja ja kutsuvat minua onee-chaniksi ('isosisko'). C: Ei harmita yhtään mikään tässä perheessä, ainakaan vielä. Nämä muuten asuvat ihan tallin vieressä, koska isän työ on hevosajoissa kilpaileminen.


Vanhempi hostveli ja valinnanvaikeus.

Eilen kävin myös koululla tutustumis/asioiden läpikäymis-vierailulla. Tapasin homeroom teacherini (kamalaa tämä finglish, pahoitteluni), englanninopettajan ja joitakin muita ihmisiä. Ensin mainitut kierrättivät minua ympäri koulua ja kertoivat minulle käytännön asioista, kuten koulupuvusta, kouluun kulkemisesta, säännöistä ja aikatauluista. Koulupuvun saan koululta vaihdon ajaksi lainaan (harmittaa kun en omaksi mutta toisaalta hyvä ettei tarvi siitä maksaa ja onhan se hyvä että seuraava vaihtari voi käyttää samaa), mutta liikkavermeet hankitaan minulle omaksi ja niistä joudun maksamaan aika paljonkin. Aloitan koulun ensi keskiviikkona, muut ovat aloittaneet jo jonkin aikaa sitten, viime viikolla tai aikaisemmin, joten ihmettelen vähän että miksi aloiutan vasta ensi viikolla. Mutta toisaalta on ihan mukava keskittyä perhe-elämäänja myös saada aikaa kouluunmenoon valmistautumiseen, sillä minun pitää pieni japaninkielinen esittäytymispuhe. Ensimmäisenä päivänä pidän sen opettajille ja omalle luokalleni, mutta myöhemmin kaikille oppilaille, joita on 600. Taidan kirjoittaa sen ylös vaikka esittäytyminen japaniksi jo sujuukin, koska niin, hieman hermostuttavaa tuollainen. :'DD


Activiaa ei pääse pakoon vaikka se onkin vaihtanut nimensä.

Hmm mitäs muuta vielä. Ainiin, pahoittelut kuvien laadusta ja pienuudesta, ne on otettu järjestöltä hätätapauksia varten saadulla kännykällä koska kamerani pimeni orientaation aikana tuntemattomasta syystä ja on nyt korjauksessa. Saattaa mennä aika kauan koska sitä ei ole ostettu japanista ja ongelma on tuntematon, ja maksaa myös jonkin verran. Mutta koska en halua ostaa uutta, noin on parempi. Siihen asti käytän kännykkää ja kuulemma saan lainata myös hostäidin kännykkää.

Siinä kaikki, täällä kaikki hyvin! Jos on kysyttävää, kysykää ihmeessä koska vastaan mielelläni. Voin esimerkiksi kertoa orientaation lopusta, täällä syömästäni ruoasta, koulun aikatauluista tms. jos joku haluaa tietää lisää. :3 Ensi kerralla voisin laittaa kuvan koulupuvusta, josta itse ainakin tykkään kovasti! *w*

またね〜!

7 kommenttia:

  1. Heimoi! ruuasta kerrokerro lisää!!! (:
    ja kivaa et sulla on hauskaa ;>

    -Sylva

    VastaaPoista
  2. Pampadam.. Sun pikkuveljet on kyllä ihania!!! <3

    Kerro kunnolla sit Hokkaidon säästä!! Haluun tietää kuin paljon siellä sataa ja millon tulee kylmä XDDD (nimim. tuolla tulee vettä ko saavista, välillä salamitkin välkyttelee)

    Ja mulle kuvia hepoista kiitos!! Eikös niillä pysty ratsastaaki vaikka on vaa ajokäyttöön? Tai jos jollaki niistä on ratsukoulutus niin tyyppi voi vedellä siellä pitkin teitä ilman satulaa ;____;

    HAha.. ei tässä muuta! Pärjäile! <3

    VastaaPoista
  3. ehehee, ei tommosille pikkuaasialaisille voi ku sulaa vaa! ♥

    ps tykkään annikan heppakommentista.

    ja AHAHA activia.

    VastaaPoista
  4. Sylva: Okkee, ensi merkinnässä kerron lisää ruoasta! o/

    Annika: ...ja säästä! :'DD Aika vaihtelevaa kyllä on mutta täälläkin on satanut suurimman osan ajasta. Tänään taas oli hirveä helle uahh. Ja aa pitääpi ottaa, vaikka vähän pelottaa mennä lähelle kun ne on niin valtavia aa :----D Ja kyllä aina välillä näkee joitain tyyppejä menemässä hevosen selässä, useimmiten (tai jopa aina?) ilman satulaa. ite en ainakaan vielä todellakaan uskalla edes kysyä.

    Ja Elli, NIINPÄ! Talk about cute aaa. Ja lol Activia.

    VastaaPoista
  5. mäkin kannatan ruokapostaus-ideaa :) oon oikeesti niin kade ku pääset syömään kaikkee kivaa siellä, mä en ole koskaan syöny mtn aasialaista ruokaa :D kattelen vaa kaikkia kuvia niistä ja toivon et pääsisin joskus japaniin/koreaan/kiinaan maisteleen kaikkee! ;w; hah lol. niin ja koulupuvusta kuva ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  6. (Kah, tämä ei näemmä lähettänyt viestiäni...)

    Jopas on söpö hostveli <3 Olisin itsekin tahtonut päästä aikoinani kokemaan japanilaista lukioelämää, mutta ei ollut silloin aikaa/rahaa... Onneksi nyt sitten pääsen maistamaan japanilaisen yliopiston arkea. ;)

    Mutta niin, oletpa varsin pohjoiseen lähtenyt :o Tai siis, kun tuntuu että yleensä kaikki menevät jonnekin Tokion seudulle tai etelämpään. En ole ehtinyt vielä kunnolla perehtyä vanhempiin teksteihisi, joten pahiksena kysyn, että mistä innostuit juuri Obihiroon lähtemään? :)

    Jäänpä seurailemaan!

    VastaaPoista
  7. (Joo, tää lagaa aika usein.. Mikä on aika surullista mutta ei voi mitään)

    Ja eikööö! Nuorempikin on vielä ja hän on hetkittäin jopa söpömpi. ´3` Ja kallista touhuahan tämä on mutta todella halusin kokeilla. Yliopistovaihtoon menen mahdollisuuksien mukaan, mutta vielä ei suunta ei ole selvillä joten päätin mennä nyt.

    Oma vaihtoni tapahtuu vaihtojärjestön kautta, joten itselläni ei ole mitään sanomista paikkaan. :'DD Tänne päädyin järjestön toimesta, en tiedä miksi mutta niin. Pääsen kuitenkin käymään vähän etelämmäksikin kun sen kautta pitää lentää ja koulun retki sinne suuntautuu.

    Ja kiitoksia, ryhdyin jo näin ajoissa sinunkin blogia seuraamaan!

    VastaaPoista